Peab rakentaa kaksi kerrostaloa Porvoon Kodeille
Peab toteuttaa Porvoon Kodeille kaksi kerrostaloa Porvoon Peippolan asuinalueelle osoitteeseen Opistokuja 1. Kohteeseen tulee yhteensä 38 huoneistoa.
Nyt rakennettavat kuusi- ja seitsemänkerroksiset talot tulevat Porvoon rauhalliseen Peippolan kaupunginosaan parin kilometrin päähän Porvoon keskustasta. Yhteensä 38 asunnon lisäksi rakennetaan maantasossa oleva autokatos ja paikoitusalue.
”Hienoa päästä tekemään yhteistyötä meille uuden tilaajan kanssa”, kertoo Peabin Etelä-Suomen rakentamisen alueyksikön apulaisaluejohtaja Petri Salonen.
Projekti käynnistyy joulukuussa 2025 ja valmistuu tammikuussa 2027.
Lisätietoja antaa:
Petri Salonen, apulaisaluejohtaja, Peab Oy, rakentaminen Etelä-Suomi
puh. +358 40 652 6900, petri.salonen@peab.fi
Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, jolla on 13 000 työntekijää ja 5,3 miljardin euron liikevaihto. Paikallisen läsnäolon ja omien resurssiemme avulla kehitämme ja rakennamme arkea. Pääkonttori sijaitsee Förslövissä, Skånessa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.