Peab rakentaa kerrostalon Avain Asunnoille Helsingin Mellunmäkeen
Peab toteuttaa Avain Asunnoille 50 asunnon kerrostalon Helsingin Mellunkylään osoitteeseen Ounasvaarantie 12.
Nyt rakennettava kuusikerroksinen kerrostalo tulee purettujen talojen tilalle nousevaan uuteen Mellunpuiston kortteliin aivan Mellunmäen metroaseman läheisyyteen. Taloon tulee 50 asunnon lisäksi neljä liiketilaa sekä kerhotila.
Peabilla on käynnissä samassa korttelissa Pallaksentiellä toinenkin kerrostalokohde Avain Asunnoille. Aiemmin on rakennettu samalle asiakkaalle Järvenpäähän kuuden kerrostalon kortteli sekä kaksikerroksinen pysäköintihalli.
” Hienoa saada uusi kohde käyntiin samaan kortteliin, jossa meillä jo onkin yhteinen hyvin mennyt hanke käynnissä”, kertoo Peabin Etelä-Suomen rakentamisen alueyksikön apulaisaluejohtaja Petri Salonen.
Projekti käynnistyy tammikuussa 2026 ja valmistuu maaliskuussa 2027.
Lisätietoja antaa:
Petri Salonen, apulaisaluejohtaja, Peab Oy, Rakentaminen, Etelä-Suomi,
puh.+358 40 652 6900, petri.salonen@peab.fi
Peab on Pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, jolla on 13 000 työntekijää ja 5,3 miljardin euron liikevaihto. Paikallisen läsnäolon ja omien resurssiemme avulla kehitämme ja rakennamme arkea. Pääkonttori sijaitsee Förslövissä, Skånessa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.www.peab.fi