Peab rakentaa pysäköintihallin Jyväs-Parkki Oy:lle Jyväskylän keskustaan

Report this content

Peab toteuttaa Jyväs-Parkki Oy:lle pysäköintihallin Jyväskylän keskustaan osoitteeseen Gummeruksenkatu 4.  Uusi P-Paraati -niminen pysäköintihalli rakennetaan Vapaudenkadun alle yhteen kerrokseen. Urakkasumma on n.19 milj. euroa.  

Nyt rakennettavaan pysäköintihalliin tulee yhteensä 208 pysäköintipaikkaa. Halli rakennetaan keskeiselle paikalle kirkkopuiston ja kaupungintalon väliin. Sisäänkäynti tulee Gummeruksenkadun puolelta. Rakentaminen vaikuttaa keskustan liikennejärjestelyihin merkittävästi kesään 2024 saakka.

Pysäköintihallin rakentaminen kadun alle vaatii mittavat maankaivuutyöt ja paalutukset sekä tukiseinien rakentamisen ankkurointeineen. Hallin alapohja, seinät ja katto toteutetaan kaikki paikallavalurakenteina, joten työntekijämäärä itse rakennustyömaalla on suuri.

”Olemme todella ylpeitä päästessämme toteuttamaan tällaisen hankkeen. Pitkään neuvoteltu urakka on lopulta saatu sopimusvaiheeseen ja on hienoa saada konkreettinen rakentaminen käyntiin” kertoo Peabin Jyväskylän yksikön johtaja Timo Riikonen.

”Olen tyytyväinen, että pitkään vireillä ollut hanke päästään toteuttamaan monien hanketta jarruttaneiden vaiheiden jälkeen. Hanke parantaa Jyväs-Parkki Oy:n pysäköintitarjontaa ydinkeskustassa sekä edesauttaa keskustan muiden kehittämis-hankkeiden etenemistä, joilla on tärkeä osa keskustan toiminnallisuuden ja palveluiden saavutettavuuden parantamisessa”, kertoo Jyväs-Parkki Oy:n toimitusjohtaja Hannu Leskinen.

Projekti käynnistyy maaliskuussa 2023 ja valmistuu kesällä 2024.

 

Lisätietoja antaa:

 

Timo Riikonen, yksikönjohtaja, Peab Oy, Jyväskylä

puh.+358 40 514 5900, timo.riikonen@peab.fi

 

Hannu Leskinen, toimitusjohtaja, Jyväs-Parkki Oy

puh. +358 40 765 3735, hannu.leskinen@jyvas-parkki.fi

Peab on Pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, jolla on 16 000 työntekijää ja 6,1 miljardin euron liikevaihto. Paikallisen läsnäolon ja omien resurssiemme avulla kehitämme ja rakennamme arkea. Pääkonttori sijaitsee Förslövissä, Skånessa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia