Peab rakentaa VTT:lle puhtaan energian pilotointialustan

Report this content

Peab ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Bioruukki puhtaan energian pilotointialustan rakentamisesta osoitteeseen Ruukinmestarintie 2, Espoo. Hankkeen urakkasumma on 19 miljoonaa euroa

Hanke pitää sisällään Bioruukin rakennuksen laajennuksen rakentamisen ja olemassa olevan rakennuksen muutostyöt. Laajennukseen tulee sijoittumaan VTT:n tutkimustoimintaa liittyen mm. raskaisiin ajoneuvoihin, moottoreihin, vetylaitteistoihin ja akkuihin sekä tutkimustoimintaa palvelevia tiloja kahdessa kerroksessa.

”Olemme iloisia siitä, että Peab on valittu rakentajaksi pilotointialustan toteuttamiseen. On hienoa, että ammattilaisillamme on mahdollisuus työskennellä kestävän kehityksen hyväksi. Lisäksi vaativien käyttäjäympäristöjen toteuttaminen on yksi osaamisalueista, joista meillä on paljon kokemusta”, sanoo Ilkka Laakeristo, Peabin Etelä-Suomen rakentamisen aluejohtaja.

Hanke käynnistyy maaliskuussa 2024 ja sen on määrä valmistua vuoden 2026 alussa.

Lisätietoja:

Ilkka Laakeristo, aluejohtaja, Peab Oy, rakentaminen, Etelä-Suomi
ilkka.laakeristo@peab.fi, puh. +358 40 767 6187

   

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, jolla on 14 000 työntekijää ja 5,1 miljardin euron liikevaihto. Paikallisen läsnäolon ja omien resurssiemme avulla kehitämme ja rakennamme arkea. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia