Peab uskoo markkinan kehittyvän ja käynnistää omaperusteisen asuntohankkeen Tampereella
Peab aloittaa nyt jo toisen vapaarahoitteisen asuntohankkeen Pirkanmaalla. Uusi Tampereen Kalevanrinteeseen rakennettava kohde koostuu kahdesta kerrostalosta, joissa on yhteensä 95 asuntoa. A-energialuokkaan ja taksonomianmukaiseksi rakennettava hanke saa RS-rahoitukseensa vihreän lainan. Hankkeelle haetaan myös BREEAM In-Use -sertifikaattia.
Kahdesta rakennuksesta koostuva As Oy Kalevanrinteen Vanamo rakennetaan taksonomianmukaiseksi. Sekä hankkeen rakennusaikainen että rakentamisen jälkeinen laina on vihreä. Edellytyksenä on, että talo rakennetaan A-energialuokkaan ja taloyhtiö seuraa energian kulutusta vuosittain. Kohteelle tullaan myös hakemaan Breeam-ympäristösertifikaattia.
Lisäksi aloitetaan koko korttelia palvelevan pysäköintilaitoksen rakennustyöt. Halli rakennetaan kahdessa vaiheessa ja siihen tulee yhteensä 98 autopaikkaa. Rakennusten on tarkoitus valmistua vuoden 2027 alussa.
Peab sai vuosi sitten ensimmäisenä Suomessa Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämän kosteudenhallintasertifikaatin. Se tarkoittaa, että kaikissa Peabin omaperusteisissa hankkeissa kosteudenhallinta huomioidaan systemaattisesti rakennusprojektin kaikissa vaiheissa suunnittelusta alkaen. Niin myös nyt käynnistyvässä Kalevanrinteen Vanamo -hankkeessa.
”On valtavan innostavaa, että pääsemme vihdoin aloittamaan merkittävän alueen ja kohteen rakennustyöt! Muutaman vuoden ajan olemme kuulleet vain negatiivisia uutisia rakennusalalta, mutta tämä projekti tuo mukanaan kaivattua positiivisuutta alalle ja uskoa tulevaan niin yrityksemme henkilöstölle kuin asunnonostajillekin”, kertoo Peabin Tampereen yksikönjohtaja Kalle Kulmala.
Lisätietoja antaa:
Kalle Kulmala, yksikönjohtaja, Peab Oy, Tampere
puh.+358 40 713 2046, kalle.kulmala@peab.fi
Peab on Pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, jolla on 14 000 työntekijää ja 5,0 miljardin euron liikevaihto. Paikallisen läsnäolon ja omien resurssiemme avulla kehitämme ja rakennamme arkea. Pääkonttori sijaitsee Förslövissä, Skånessa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.