Peabin PKS Korjausrakentamisyksikölle kaksi uutta linjasaneerauskohdetta

Report this content

Peab Oy on allekirjoittanut As Oy Vantaankielon urakkasopimuksen 4.12.2014. Kohde käsittää v. 1966 valmistuneen yhtiön 72 asunnon LVIS-järjestelmien peruskorjauksen ja yhteistiloihin tehtävät perusparannustyöt. Peruskorjaus alkaa maaliskuussa 2015 ja valmistuu joulukuussa 2015.

As Oy Otsolahden urakkasopimus allekirjoitettiin 10.12.2014. Vuonna 1961 valmistuneessa kohteessa tehdään 189 asunnon ja 2 liiketilan LVIS-saneeraus. Hanke käynnistyy helmikuussa 2015 ja valmistuu kesäkuussa 2016.

”Nyt käynnistyvät kohteet päästään toteuttamaan alusta alkaen uuden LP4-prosessin mukaisesti, jonka sertifiointikin on hyvässä vauhdissa” toteaa yksikönjohtaja Marko Rinkinen.

Lisätietoja:
Marko Rinkinen, yksikönjohtaja, Peab Oy, puh. +358 40 7676 160, marko.rinkinen@peab.fi
www.peab.fi

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 13 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä. Peab Oy:n toimialoihin kuuluvat asuntorakentaminen, muu talonrakentaminen ja korjausrakentaminen. Kiinteistöliiketoiminnasta vastaa Peab Invest Oy. Maa- ja vesirakentamisesta vastaa Peab Infra Oy ja Peab Industri Oy vastaa valmisbetoni- ja kiviainesliiketoiminnasta sekä Lambertsson Oy nosturiliiketoiminnasta. Konsernin liikevaihto on 4.9 miljardia euroa. Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia