Suomen suurin puurakennuskohde valmistuu

Report this content

Peabin rakentaman puukerrostalokorttelin ensimmäinen osa luovutetaan tilaajalle tänään.

Helsingin Viikissä tehdään suomalaisen puurakentamisen historiaa. Peab on rakentanut alueelle kokonaisen kerrostalokorttelin puusta, jossa on yhteensä 104 vuokra-asuntoa. Kohde koostuu viidestä kolmi- ja nelikerroksisesta talosta, joista ensimmäiset kaksi luovutetaan tänään tilaajalle, eläkevakuutusyhtiö Eteralle. Loput kolme taloa valmistuvat elokuun lopussa.

Kokemuksia Ruotsista

Peab on pohjoismainen rakennuskonserni ja yhtiöllä on jo pidemmältä ajalta hyviä kokemuksia puukerrostalojen rakentamisesta Ruotsista. Suomessa tämän tyyppisten talojen rakentaminen on ennen ollut lapsenkengissä, osittain tiukoista palomääräyksistä ja standardoinnin puutteesta johtuen.

Viikin kohde on monessa mielessä edistyksellinen ja siinä on käytetty täysin uusia rakennusmenetelmiä.

– Tätä kohdetta ei ole rakennettu rutiinilla, vaan kaikki osapuolet ovat olleet täydellä sydämellä mukana. Rakennusprosessi on ollut sekä mielenkiintoinen että haastava, sanoo vastaava mestari Harri J. Järvinen Peabilta.

Talot on rakennettu Finnforestin kerrostalojärjestelmästä. Betonirakentamiseen verrattuna puurakentaminen on nopeaa, koska kuivatusvaihe jää pois. Lisäksi tehdasvalmisteiset elementit sisältävät mm. valmiiksi asennetut ikkunat.

Suurta kiinnostusta

Peab alkoi rakentaa puukorttelia viime kesänä. Kohde on alusta asti herättänyt suurta mielenkiintoa sekä tiedotusvälineissä että rakennusalalla. Työmaalla on rakennusprosessin aikana vieraillut satoja ihmisiä.        

– Olemme todistaneet, että puusta voi rakentaa myös isoja taloja. Tosin näidenkin talojen sokkelit ja hissikuilut ovat betonia. Järkevintä onkin yhdistää puu- ja betonirakentamisen edut, toteaa Järvinen.

Puu on materiaalina uusiutuva ja täysin kierrätettävä materiaali, joka toimii hiilinieluna koko rakennuksen elinkaaren ajan. Puurakentamisen suurimpia etuja nopean runkovaiheen pystyttämisen lisäksi ovat joustava tilankäyttö. Puutaloa on helppo jälkikäteen muunnella ja siinä on myös miellyttävä akustiikka. Talojen energiatehokkuus on A-luokkaa ja niiden jokaisesta huoneesta löytyy matalapaineinen sumutussprinkleri.

Lisätietoja antaa:

Harri J. Järvinen, vastaava mestari, Peab Oy, puh. +358 40 713 2084

harri.j.jarvinen@peab.fi

www.peab.fi

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa 850 henkilöä. Peab Oy:n toimialoihin kuuluvat asuntorakentaminen, muu talonrakentaminen, korjausrakentaminen sekä kiinteistöliiketoiminta. Maa- ja vesirakentamisesta vastaa Peab Infra Oy. Konsernin liikevaihto on 4 miljardia euroa. Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.

Tilaa

Liitteet & linkit