Jalo Paananen Teräsrakenneyhdistyksen kunniajäseneksi

Report this content

Teräsrakenneyhdistys ry on kutsunut Peikon perustajan, Jalo Paanasen 24.11.2021 uudeksi kunniajäsenekseen. Nimitys kunnioittaa Paanasen elämäntyötä teräs- ja liittorakenteiden innovatiivisessa kehittämisessä sekä alan kansainvälistymisessä. Paananen on tehnyt merkittävän työuran sekä teräsrakentamisen että yrittäjyyden edistämisen parissa. 

Jalo Paananen perusti Peikon jo vuonna 1965 palvelemaan asiakaskunnan tarpeita. Hän kehitti sandwich-elementteihin sopivat ansaat, joita tuohon aikaan ei ollut markkinoilla. Sittemmin tarjooma on laajentunut teräksisiin liitos- ja kiinnitysosiin sekä DELTABEAM®-liittopalkkeihin. 

- Sama ajatus tehdä jotakin uutta tai eri tavalla kuin muut niin, että asiakas hyötyy, on ohjannut toimintaa sen jälkeenkin. Peikon kehityksen perusta ovat asiakkailta tulevat tarpeet. Olemme liiketoimintaa kehittäessämme aina miettineet, onko tämä uusi asia, joka yllättää asiakkaan positiivisesti ja tuo kumppanuudesta kanssamme hänelle voittoa. Ohje on, älä tee tuotetta, jolla on jo joku toinen tekijä, ellei sinulla ole ylivoimaista tuotekonseptia. Jos näin on, paketista riittää sitten omat roposet meillekin”, totesi Jalo Paananen Teräsrakenne-lehdelle antamassaan haastattelussa.

Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen, vahva usko tuotekehitykseen sekä myynnin tärkeyteen ovat siivittäneet Peikkoa kansainväliseen menestykseen. Myynnin arvostuksen kasvattamiseksi Jalo Paananen antoi yhdessä Anja-puolisonsa kanssa lahjoituksen myynnin professuurin perustamiseksi LUT-kauppakorkeakoululle. Jalo Paananen on ollut myös erittäin aktiivinen myös muussa järjestötoiminnassa.

Lisätietoja:
Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Oy
Puh. +358 50 384 3001, sähköposti topi.paananen@peikko.com

 

Peikko Group Oy on johtava elementti- ja paikallavalurakenteisiin tarkoitettujen matalien välipohjarakenteiden ja liitososien sekä tuulienergiaratkaisujen toimittaja. Peikon innovatiiviset ratkaisut tarjoavat nopeampaa, turvallisempaa ja tehokkaampaa suunnittelua ja rakentamista. Peikolla on myyntitoimistoja yli 30 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa, ja tuotantoa kahdessatoista maassa ympäri maailmaa. Vuonna 2020 Peikon liikevaihto oli 239 miljoonaa euroa. Peikko on perheyritys, jonka palveluksessa on noin 1 900 ammattilaista. Vuonna 1965 perustetun Peikon pääkonttori sijaitsee Lahdessa. Lisätietoja: www.peikko.com

Teräsrakenneyhdistys ry edistää teräksen ja muiden metallien käyttöä rakentamisessa sekä kehittää alan kotimaista osaamista. Lisätietoja: www.terasrakenneyhdistys.fi
 

Tilaa

Multimedia

Multimedia