Peikko ostaa hitsausautomaatio-osaaja Kemecweld Oy:n

Report this content

Peikko Group Oy on sopinut ostavansa Kemecweld Oy:n, joka on suomalainen, tuotantoteknologiaa ja useita erilaisia hitsausautomaatioratkaisuja tarjoava yritys. Kemecweld sijaitsee Lahdessa ja työllistää viisi työntekijää. Lisäksi yritys on käyttänyt projekteissaan merkittävästi sekä aliurakoitsijoita että muita yhteistyökumppaneita. Peikko ja Kemecweld ovat tehneet yhteistyötä jo 1990-luvun alusta lähtien, ja Peikko on tilannut siltä joka vuosi useita laiteasennuksia viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Peikko haluaa yrityskaupalla vahvistaa omaa osaamistaan automaatioratkaisuissa ja hitsausteknologioissa. Tavoite on perustaa uusi teknologiakeskus, ”Peikko Technology Center”. Se tulee vastaamaan sekä huippuluokan tuotantokoneiden kehittämisestä että Peikon nykyisen kone- ja laitekannan tehokkaasta ja oikea-aikaisesta modernisoinnista. Kaikki Kemecweldin työntekijät jatkavat Peikon palveluksessa. Uusi perustettava teknologiakeskus tulee keskittymään vain Peikon omiin kone- ja laiteinvestointeihin, joten se ei tule tarjoamaan osaamistaan kolmansille osapuolille. Tavoitteena on myös, että uusi tiimi muuttaa vuosien 2022-2023 aikana uusiin tiloihin, jotka rakennetaan Peikon nykyisten, Lahdessa sijaitsevien tehdastilojen läheisyyteen. Virallinen kaupantekopäivä on 1.1.2022.

- Olen erittäin tyytyväinen, että voin toivottaa uuden, ammattitaitoisen tuotannon kehitystiimin tervetulleeksi Peikkoon. Tämä tiimi tulee antamaan vahvan sysäyksen Peikon kone- ja laiteinvestointeihin tulevina vuosina. On ilo saada Kemecweldin tiimi osaksi Peikon kansainvälistä tuotantotiimiä, sanoo Topi Paananen, Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja.

- Yrityskaupan myötä henkilökohtainen asemani muuttuu yrittäjästä tiiminvetäjäksi erittäin monikansallisessa yhtiössä. Odotan innolla tätä uutta uravaihetta, jossa voin keskittyä vahvistamaan Peikon kilpailuetua hitsausteknologioissa, kertoo Heikki Volotinen, Kemecweld Oy:n toimitusjohtaja ja myyjä.

Lisätietoja:

Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Oy
Puh. +358 50 384 3001, sähköposti topi.paananen@peikko.com

Andrius Surantas, Vice President, Operations, Peikko Group Corporation
Puh. +370 614 81 886, sähköposti andrius.surantas@peikko.com

Heikki Volotinen, toimitusjohtaja, Kemecweld Oy
Puh + 358 40 504 6549, sähköposti heikki.volotinen@kemec.fi

Peikko Group lyhyesti: Peikko Group Oy on johtava teräsbetonielementti- ja paikallavalurakenteisiin tarkoitettujen matalien välipohjarakenteiden ja liitososien sekä tuulienergiaratkaisujen toimittaja. Peikon innovatiiviset ratkaisut tarjoavat nopeampaa, turvallisempaa ja tehokkaampaa suunnittelua ja rakentamista. Peikolla on myyntitoimistoja yli 30 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa, ja tuotantoa 12 maassa ympäri maailmaa. Vuonna 2020 Peikon liikevaihto oli 240 miljoonaa euroa. Peikko on perheyritys, jonka palveluksessa on yli 2 000 ammattilaista. Vuonna 1965 perustetun Peikon pääkonttori sijaitsee Lahdessa. Lisätietoja: www.peikko.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia