Tasavallan presidentti myönsi Peikolle kansainvälistymispalkinnon

Report this content

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Peikolle kansainvälistymispalkinnon 19.11.2021. Vuosittain myönnettävä palkinto on merkittävä tunnustus suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille. Kansainvälistymispalkinnon kriteereitä ovat yrityksen menestyminen kansainvälisillä markkinoilla, kannattava kasvu, suomalaisen osaamisen kehittäminen sekä toiminnan vastuullisuus.

Vuoden kasvuyrityksenä palkittu Peikko on perustamisestaan lähtien toiminut uusien teknologioiden ja sovellusten teollistajana ja kehittänyt esimerkiksi standardoidun perustusratkaisun tuulivoimaloiden tornien perustuksille. Peikko on edistänyt kiertotalouden näkökulmaa kestävillä ratkaisuilla, kuten ympäristöviisailla DELTABEAM® Green -liittopalkeilla sekä purettavilla ja uudelleen käytettävillä liitoksilla. Tämä luo rakentamisessa pohjaa pitkäjänteiselle suunnittelulle ja kestävälle kehitykselle.

Peikon kansainvälinen liiketoiminta on ollut jatkuvassa kasvussa viime vuosina, ja konsernin liikevaihdosta suurin osa koostuu kansainvälisestä myynnistä. Konsernin liikevaihto on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa: vuodesta 2010 liikevaihto on kasvanut 78 miljoonasta eurosta 240 miljoonaan euroon. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli lähes 200 miljoonaa euroa.

- Palkinto Suomen tasavallan presidentiltä on hieno kunnianosoitus meille, yli kahdelle tuhannelle, 34 maassa toimivalle peikkolaiselle. Pitkäaikainen työ kasvun, kansainvälistymisen ja ennen kaikkea asiakkaidemme eteen jatkuu täydellä pöhinällä, sanoo Peikon yrittäjä, Peikko Groupin toimitusjohtaja Topi Paananen.

Lisätietoja:

Topi Paananen, toimitusjohtaja, Peikko Group Oy
Puh. +358 50 384 3001, sähköposti topi.paananen@peikko.com

Peikko Group lyhyesti
Peikko Group Oy on johtava elementti- ja paikallavalurakenteisiin tarkoitettujen matalien välipohjarakenteiden ja liitososien sekä tuulienergiaratkaisujen toimittaja. Peikon innovatiiviset ratkaisut tarjoavat nopeampaa, turvallisempaa ja tehokkaampaa suunnittelua ja rakentamista. Peikolla on myyntitoimistoja yli 30 maassa Aasian-Tyynenmeren alueella, Euroopassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa, ja tuotantoa kahdessatoista maassa ympäri maailmaa. Vuonna 2020 Peikon liikevaihto oli 240 miljoonaa euroa. Peikko on perheyritys, jonka palveluksessa on yli 2 000 ammattilaista, joista Suomessa on 350 työntekijää. Peikon pääkonttori sijaitsee Lahdessa. Lisätietoja: www.peikko.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia