Juha Mäkitalo Pemamekin toimitusjohtajaksi

Report this content

Hitsaus- ja tuotantoautomaatiovalmistaja Pemamek Oy:n hallitus on nimittänyt perheyrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi Juha Mäkitalon 1.5.2019 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja ja osaomistaja, Jaakko Heikonen, siirtyy hallituksen varapuheenjohtajaksi ja samalla johtamaan yrityksen kansainvälistä myyntiä sekä markkinointia.

Viimeisten kolmen vuoden aikana Pemamekin liikevaihto sekä henkilöstön määrä ovat olleet voimakkaassa kasvussa. Juuri päättyneellä tilikaudella liikevaihto kasvoi 77 miljoonaan euroon sekä henkilöstön määrä nousi 230 työntekijään.

”Viime vuosina Pemamek on ottanut isoja kasvuaskeleita. Yrityksellä on kuitenkin vielä paljon potentiaalia kasvaa sekä kehittyä ja toimitusjohtajavaihdoksen myötä pystymme kehittämään yrityksen operatiivisia toimintoja uudelle tasolle. Mäkitalo oli luonnollinen valinta, sillä hänellä on vahvat näytöt, kokemus ja osaaminen alalla toimimisesta,” sanoo Pemamekin toimitusjohtaja ja osaomistaja, Jaakko Heikonen.

Pemamek on vuodesta 1988 asti ollut Heikosten perheyritys ja tulee myös jatkossa pysymään perheen omistuksessa.

”Tämä nimitys on iso merkkipaalu yrityksen historiassa. Uskomme, että tämä tulee avaamaan uusia mahdollisuuksia sekä vahvistamaan Pemamekin asemaa kansainvälisillä markkinoilla,” kommentoi Pemamekin hallituksen puheenjohtaja ja osaomistaja, Pekka Heikonen.

Ennen siirtymistään Pemamekin toimitusjohtajaksi, Mäkitalo on työskennellyt pitkään kansainvälisessä teknologiayrityksessä, Finn-Power Oy:ssä. Viimeiset kahdeksan vuotta Mäkitalo on toiminut Finn-Powerin toimitusjohtajana, joiden aikana yritys on kasvattanut merkittävästi sekä liikevaihtoaan että kannattavuuttaan.

Pemamek on yrityksenä Mäkitalolle ennestään tuttu, sillä hän on ollut Pemamekin hallituksen jäsen vuodesta 2016 alkaen.

”Otan Pemamekin toimitusjohtajan tehtävät vastaan suurella innolla. Pemamek on voimakkaalla kasvun uralla ja uskon, että pystyn kokemukseni avulla auttamaan yritystä kasvamaan hallitusti. Hallitusjäsenyyden myötä yritys on jo ennestään tuttu ja siten siirtyminen uuteen yritykseen tuntuu luontevalta,” sanoo 1.5.2019 toimitusjohtajana aloittava Juha Mäkitalo.


Lisätietoja:

Jaakko Heikonen, toimitusjohtaja, Pemamek Oy

050 596 6941, jaakko.heikonen@pemamek.com

Pekka Heikonen, hallituksen puheenjohtaja, Pemamek Oy

050 078 1710, pekka.heikonen@pemamek.com

Juha Mäkitalo, toimitusjohtaja (1.5.2019 alkaen), Pemamek Oy

050 570 6293

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia