50 000 hartauskirjan mieheltä uusi teos

Report this content

Juha Vähäsarjan suositun päivittäishartauskirjasarjan viides teos julistaa Jumalan loputonta armoa.

Joka päivä lapsen lailla –kirjassa sana ”armo” esiintyy yhteensä 365 kertaa.

- Jumalan anteeksiantamuksen ja armon lupausten voima on siinä, että ne kulkevat mukanamme elämän arkeen. Ne ovat totta silloin, kun kaikki on raiteillaan, ja ne ovat yhtä totta silloin, kun on koetusten aika ja risti painaa harteita. Kaikkivaltias tulee lähelle kumartuen eri tavoin lapsensa hätään, Vähäsarja kuvailee.

- Armo on kiinnittynyt Kristuksen ristiin. Sen varassa pääsemme perille.

Vähäsarja kertoo lukevansa itsekin paljon hartauskirjoja.

- Olen saanut niiden sanomasta paljon lohdutusta, rohkaisua ja iloa elämääni. Vaikeina vuosina ne toimivat suorastaan hengellisinä happipulloina.

- Mielessä oli, että niiden upea, sielunhoidollinen sanoma pitäisi saada jotenkin tämän päivän kielelle, Vähäsarja kertoo motivaatiostaan hartauskirjojen tekemiseen.

Yhteensä hänen hartauskirjojaan on myyty jo 50 000 kappaletta.

- Ehkä uskallan ajatella, että tämä on minun varsinainen elämäntehtäväni.

- En koe toisaalta kirjoittaneeni mitään sellaista, joka olisi sinänsä uutta. Olen vain päivittänyt kieltä ja ilmaisua. Ehkä oman elämäni ahjot ovat saaneet sarjassa selityksensä. Niitä tarvittiin tähän tehtävään, Vähäsarja pohtii.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 040 720 5612 tai juha.vahasarja@sro.fi

Arvostelukappaleet: mikko-ville.sademies@perussanoma.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit