Kirjauutuus: Kansan suhde Jumalaan ratkaisee sen kohtalon

Report this content

Teologian tohtori Juho Sankamo avaa uutuusteoksessaan Vanhaan testamenttiin kuuluvien Kuningasten kirjojen maailmaa.

Tekijän mukaan Israelin kuninkaiden maailma on yhdistelmä raamatunopetusta, historiaa ja hengellistä sanomaa.

Teoksen syntyyn vaikutti Sankamon vuoden mittainen opiskelu hepreankielisessä yliopistossa Jerusalemissa. Hän oppi, että muista aikalaislähteistä löytyy paljon aineistoa, joka vahvistaa Raamatun luotettavuutta myös Kuningasten kirjojen osalta.

- Kuningasten kirjoista käy vahvasti ilmi, että Jumala on kaiken keskiössä. Se on meidän ajallemme vierasta. Nykyään ajatellaan, että ihminen voi olla moraalinen ja hyvä ilman Jumalaa.

Sankamon mukaan Kuningasten kirjoissa kansakunnan kulttuuri, rauha, hyvinvointi ja menestys linkittyvät kaikki Jumalaan.

- Kohtalo ei ratkea sen mukaan, mitä esimerkiksi Assyria aikoo tehdä, vaan sen mukaan, mikä on kansan suhde Jumalaan.

Sankamo kertoo, että hänelle vaikuttavin kohta Kuningasten kirjoissa on kuvaus lannistuneesta Eliasta Horebin vuorella.

- Jumalan ääni kehottaa Eliaa astumaan ulos luolasta. Elia odottaa pelokkaana Jumalan ilmestymistä, mutta Jumala saapuukin hiljaisessa tuulen hyminässä.

Arvostelukappaletilaukset: mikko-ville.sademies@perussanoma.fi

Lisätiedot: Juho Sankamo 050 520 2040, juho.sankamo@evl.fi

tai

kustannuspäällikkö Tom Holmén, 040 502 9036, tom.holmen@perussanoma.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit