Akavan Vuoden Yrittäjäpalkinto hyvinkääläiselle sarjayrittäjälle, Antti Hätiselle

Report this content

Akavan yrittäjäpalkinnon saajaksi vuonna 2019 on valittu PHZ Full Stack Oy perustajalle DI, FM Antti Hätinen. PHZ Full Stack on kestävän elinkaaren ohjelmistokonsultointiyritys, joka pyrkii säästämään asiakkaiden tuotekehitysbudjeteista jopa miljoonia pyrkimällä jatkamaan jo olemassaolevien järjestelmien käyttöikää. Hätisen mukaan IT-alan suurin ongelma on, että joka vuosi toimivia järjestelmiä kirjoitetaan uudestaan keskimäärin viiden vuoden välein, kun testiautomaation avulla niiden elikaaria pystytään jatkamaan jopa vuosikymmeniin. Tällöin paikallaanpolkemisen sijasta yritykset pystyvät investoimaan varsinaisen liiketoiminnan kehittämiseen ylläpidon sijaan.

Yhtiön edellisen vuoden liikevaihto kasvoi 6.78M EUR:oon ja PHZ Full Stack työllistää yhteensä 75 työntekijää. Hätinen on panostanut paljon harjoittelijoiden palkkaamiseen sekä Helsingin yliopistosta että Aalto-yliopistosta, sillä yhtiön keskeisiä arvoja ovat jatkuva oppiminen sekä tiivis tiimityö mm. pariohjelmoinnin muodossa. Tällöin Full Stack-osaamista voidaan kehittää oppimalla joka päivä jotain uutta toiselta yrityksen asiantuntijalta esim. React-frontend:sta, ja seuraavana päivänä vaihtaa paria ja julkaisemalla tehdyt muutokset nopealla palautesyklillä esim. pilvialustalle. Teknologiastrategiana PHZ Full Stack:llä on käyttää kaikkia mahdollisia teknologioita, sillä tällä tavoin Full Stack:sta tulee mahdollisimman laaja ja syvä. Full Stack -kehittäjistä tulee siten ns. yhden miehen armeijoita, joille mikään ongelma tai järjestelmä ei ole liian vaikea, mikä on antoisaa myös työntekijöille itselleen.

Visa Pollari, Puheenjohtaja, Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun tietotekniikan koulutusohjelman opiskelijoiden ainejärjestö:

"Antti Hätinen on pitkään toteuttanut esimerkillistä ja opiskelijayhteistyötä PHZ:an ja Teitokillan välillä.
PHZ:an ja Tietokillan yhteistyö on esimerkki siitä kuinka yritykset voivat ottaa opiskelijajärjstöt vakavasti- (mutta ei kumminkiaan liian vakavasti) otettavina yhteistyökumppaneina.
Riippumatta siitä oliko kyseessä exursio tai vuosijuhlat, harjoittelupaikka tai lopputyö, on PHZ sekä Antti Hätinen on ollut sujuva ja toimivia yhteistyökumppani Tietokillalle."
Tekniikan akateemiset TEKin yrittäjyysvastaava Martti Kivioja iloitsee siitä, että palkinto myönnetään tekniikan alalle.
– PHZ.fi Full Stack Oy:n toimintakulttuuriin kuuluu vahvasti henkilöstön osaamisen ja asiantuntijuuden tukeminen ja kehittäminen. Yritys on hieno esimerkki siitä, mihin osaamiseen panostamalla voidaan päästä. Osaava henkilökunta on avainasemassa yrityksen menestyksen mahdollistajana. Menestyvät yritykset taas ovat ratkaisevia koko Suomen hyvinvoinnin kannalta, Kivioja sanoo.

 

Lisätietoja/haastattelupyynnöt Antti Hätiselle:

Laura Mikkonen, HR Manager, PHZ Full Stack Oy

0408424375, laura.mikkonen@phz.fi

https://www.phz.fi


Lisätietoja Akavasta ja edellisistä palkinnonsaajista:

Anu Tuovinen, palkintotyöryhmän sihteeri, anu.tuovinen(at)akava.fi, puh. 050 308 6943

https://www.akava.fi/uutishuone/ajankohtaiset/ehdota_akavan_yrittajapalkinnon_saajaa.24636.news