Picosunin tilauskanta kasvoi vahvasti alkuvuonna

Report this content

ESPOO, Suomi, 26 toukokuuta 2020 – Picosun-konsernin tilauskanta kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 64,1 prosenttia 10,7 miljoonaan euroon. Konsernin liikevaihto kasvoi samana ajanjaksona 36,3 prosenttia, ja liiketulos nousi 1,2 miljoonaan euroon.

”Markkinoillemme on Covid-19 -pandemian myötä tullut epävarmuutta, mikä on aiheuttanut meille ongelmia. Tästä huolimatta liiketoimintamme on pysynyt vahvalla pohjalla. Kasvumme on perustunut ennen muuta uusiin, edistyksellisiin tuotteisiin. Vaikeasta tilanteesta huolimatta odotamme kasvua myös kuluvalta tilikaudelta”, sanoo Picosun-konsernin toimitusjohtaja Jussi Rautee.

Espoosta ja Kirkkonummelta käsin globaalisti toimiva Picosun valmistaa teknologiaa ALD-ohutkalvopinnoitteiden valmistukseen. Picosunin lähes koko tuotanto menee vientiin.

Picosunin tilikausi oli 15 kuukauden mittainen, koska konserni siirtyi kalenterivuosittaiseen raportointiin. Vuoden lopussa konsernin liikevaihto oli 34,2 miljoonaa euroa ja tilauskanta 35,9 miljoonaa euroa. Liiketulos viime tilikaudelta oli 377 000 euroa. Picosunin liikevaihto kasvoi 5,5 prosenttia verrattuna edelliseen vertailukelpoiseen ajanjaksoon. Tilauskannan kasvu oli 18,4 prosenttia.

Viime tilikaudella Picosun investoi tutkimukseen ja tuotekehitykseen yli 19 prosenttia liikevaihdosta. Pääosa näistä investoinneista käytettiin strategian mukaisesti uusien tuotteiden kehittämiseen.

Picosun julkisti tilikauden aikana lukuisia parannuksia tuotteisiinsa ja palveluihinsa. Asiakkaat ottivat innostuneina vastaan merkittävimmän uuden tuotteen, PICOSUN® Morpher ALD-tuotantoalustan MEMS-, LED-, 5G- ja tehoelektroniikan markkinoille.

”Kasvua tukeaksemme aiomme vauhdittaa investointeja tuotteisiimme ja liiketoimintaamme. Kehitämme myös tuotantotilojamme ja palkkaamme uutta henkilökuntaa heti pandemian helpotuttua”, Rautee sanoo.

Tiistaina 26 toukokuuta järjestetyssä yhtiökokouksessa valittiin hallituksen jäseniksi Tuomo Suntola, Juha Mikkola ja Hannu Turunen. Kustaa Poutiainen jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

Picosun laajensi viime kesäkuussa omistuspohjaansa. Poutiaisen Stephen Industries säilyi rahoituskierroksen jälkeen enemmistöomistajana, mutta mukaan tulivat myös CapMan Growth -rahasto, Tesi/Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Risto Siilasmaan First Fellow Partners.

Lisätietoja:

Kustaa Poutiainen                                                                      
Hallituksen puheenjohtaja, Picosun-konserni           
Puh: +358 400 424 506                                             

Email: kustaa.poutiainen@picosun.com                    

Jussi Rautee
Toimitusjohtaja, Picosun-konserni
Puh: +358 50 345 4457
Email:
jussi.rautee@picosun.com

Minna Toivola
D.Sc., Marketing Manager, Picosun Oy
Email: minna.toivola@picosun.com
Tel: +358 40 758 8748

Avainsanat: