Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi ratkaisun Pihlajalinnan ja Hattulan riita-asiassa

Report this content

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on antanut 11.6.2021 ratkaisun Pihlajalinnan ja Hattulan kunnan välisessä riita-asiassa.

Riita-asiassa oli kysymys Hattulan kunnan Pihlajalinnaa vastaan nostamasta kanteesta väitettyyn sopimusrikkomukseen perustuvassa vahvistus-, sopimussakko- ja vahingonkorvausvaatimusasiassa. Kanne liittyi Hattulan terveyspalveluiden ulkoistamissopimukseen. Lisäksi kysymys oli Pihlajalinnan nostamasta vastakanteesta, joka liittyi muun muassa edellä mainitun sopimuksen perusteettomaan purkuun.

Hattulan kunnan esittämät vaatimukset asiassa olivat yhteensä noin 2,9 miljoonaa euroa lisättynä viivästyskoroilla sekä kantajan oikeudenkäyntikuluilla. Pihlajalinna kiisti esitetyt vaatimukset kokonaisuudessaan sekä väitteet sopimusrikkomuksesta ja esitti noin 1,7 miljoonan euron vastakanteen muun muassa sopimuksen perusteettomasta purusta. Pihlajalinnan palvelutuotanto Hattulassa päättyi sopimuksen purkamisen vuoksi 31.3.2020.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus katsoi, että Hattulalla ei ole ollut oikeutta purkaa sopimusta. Pihlajalinnan tulee kuitenkin korvata Hattulalle sopimussakkoina ja vahingonkorvauksena sopimuksen aikaisista rikkomuksista yhteensä 123 175 euroa korkoineen. Pihlajalinnan vastakanne hyväksyttiin perusteeltaan, mutta hylättiin määrältään. Kumpikin osapuoli vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lisätietoja:
Joni Aaltonen, toimitusjohtaja

Soittopyynnöt Pihlajalinnan viestinnän kautta:
viestintäpäällikkö Taina Lehtomäki, p. +358 50 451 3678 tai taina.lehtomaki@pihlajalinna.fi

Pihlajalinna lyhyesti
Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Yhtiö palvelee yksityishenkilöitä, yrityksiä, vakuutusyhtiöitä ja julkisyhteisöjä, kuten kuntia ja sairaanhoitopiirejä. Pihlajalinna tuottaa muun muassa lääkärivastaanottopalveluita, erikoissairaanhoitoa, päivystyspalveluita, monipuolisia kirurgisia palveluita, työterveyshuoltoa, hammashoitoa ja hyvinvointipalveluja. Lisäksi yhtiö tarjoaa julkisyhteisöille innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuoltomalleja.

Tilaa