Muutoksia Pihlajalinnan johtoryhmässä

Pihlajalinna Oyj                           Pörssitiedote                               22.8.2018 klo 13.00

Muutoksia Pihlajalinnan johtoryhmässä

Pihlajalinnan myyntijohtajaksi on nimitetty Stefan Wentjärvi. Hän aloittaa tehtävässään ja konsernin johtoryhmässä 1.9.2018.

Wentjärvi on toiminut Doctagonin toimitusjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Doctagon on kuulunut Pihlajalinna-konserniin maaliskuusta 2018. Lisäksi Wentjärvi mm. toimi Blue 1:n toimitusjohtajana 2005–2012 ja talousjohtajana 2000–2005. Wentjärvi on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.

”Olen iloinen, että saamme Pihlajalinnan myyntijohtajaksi Stefanin kaltaisen erittäin kokeneen johtajan. Hän on antanut vahvat näytöt Doctagonissa, jossa hän on saanut sekä liikevaihdon että kannattavuuden vahvaan kasvuun”, sanoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen.

Wentjärvi tulee toimimaan myös Pihlajalinnan Pohjois-Suomen liiketoimintajohtajana. Lisäksi hän jatkaa Doctagonin toimitusjohtajana.

Pihlajalinnan viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja ja johtoryhmän jäsen Siri Markula on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään ja johtoryhmässä 12.10. asti.

”Siri on uudistanut Pihlajalinnan viestintä- ja sijoittajasuhdetoimintoa ja vienyt sen uudelle tasolle. Kiitän Siriä lämpimästi hänen työstään yhtiössä ja toivotan hänelle menestystä jatkossa”, sanoo Aaltonen.

Pihlajalinna käynnistää heti uuden viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajan haun.

Lisätietoja:
Joni Aaltonen, toimitusjohtaja, 040 524 7270

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.pihlajalinna.fi

Pihlajalinna lyhyesti
Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Yhtiö palvelee yksityishenkilöitä, yrityksiä, vakuutusyhtiöitä ja julkisyhteisöjä, kuten kuntia ja sairaanhoitopiirejä. Pihlajalinna tuottaa muun muassa lääkärivastaanottopalveluita, erikoissairaanhoitoa, päivystyspalveluita, monipuolisia kirurgisia palveluita, työterveyshuoltoa, hammashoitoa ja hyvinvointipalveluja. Lisäksi yhtiö tarjoaa julkisyhteisöille innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuoltomalleja.

Tilaa