Muutoksia Pihlajalinnan johtoryhmässä

Report this content

Pihlajalinna Oyj                                   Pörssitiedote                                   8.3.2023 klo 12.45

Muutoksia Pihlajalinnan johtoryhmässä

Pihlajalinna Oyj yksinkertaistaa yhtiön toimintamallia kannattavan kasvun ja taloudellisen aseman vahvistamiseksi. Osana muutosta konsernin kaupallinen organisaatio yhdistyy osaksi yksityisten terveyspalveluiden liiketoimintakokonaisuutta sekä konsernin yleishallintoa. Tämän lisäksi konsernin HR-toiminto sulautetaan vahvemmaksi osaksi liiketoimintoja. 

– Vahvistamme riittävän nopeilla ja oikein mitoitetuilla toimenpiteillä yhtiön suorituskykyä ja kannattavuutta. Yksinkertaistamalla toimintoja siirrymme lähemmäksi operatiivista liiketoimintaa ja päivittäisjohtamista, sanoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen

Muutosten yhteydessä johtoryhmän jäsenet kaupallinen johtaja Sari Nevanlinna ja HR-johtaja Kati Raassina jättävät yhtiön.  

– Haluan kiittää sekä Sari Nevanlinnaa että Kati Raassinaa heidän panoksestaan Pihlajalinnan hyväksi. Sarin johdolla monikanavainen palvelukehitys ja asiointi ovat kehittyneet merkittävästi. Kaupallisen johtamien kärkihankkeiden tulokset antavat hyvän pohjan jatkaa valittujen strategisten teemojen edistämistä. Katin johdolla Pihlajalinnan strateginen henkilöstöjohtaminen on vahvistunut ja työ yrityskulttuurin kehittämiseksi on alkanut, sanoo Aaltonen. 

Pihlajalinnan johtoryhmä 8.3.2023 alkaen: 

Joni Aaltonen, toimitusjohtaja 
Antti-Jussi Aro, tietohallintojohtaja 
Timo Harju, liiketoimintajohtaja, yksityiset terveyspalvelut 
Sari Riihijärvi, lääketieteellinen johtaja 
Tarja Rantala, talous- ja rahoitusjohtaja 
Eetu Salunen, liiketoimintajohtaja, julkiset palvelut 
Marko Savolainen, lakiasiainjohtaja 

Pihlajalinna Oyj 
 
Lisätiedot: 

Tuula Lehto, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja 
puh. 040 5885 343, tuula.m.lehto@pihlajalinna.fi

Jakelu: 

Nasdaq Helsinki 
Keskeiset tiedotusvälineet 
investors.pihlajalinna.fi 

Pihlajalinna lyhyesti

Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottajista. Konserni tarjoaa laadukkaita terveys- ja hyvinvointipalveluja lääkärikeskuksissaan, sairaaloissaan, liikuntakeskuksissaan ja asumispalveluissaan ympäri Suomea. Pihlajalinna tuottaa julkisyhteisöille sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotantomalleja, joilla julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä taataan laadukkaat palvelut kansalaisille. Vuonna 2022 Pihlajalinnan liikevaihto oli 690 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä lähes 7 000. Pihlajalinnan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lue lisää www.pihlajalinna.fi.