Pihlajalinna yhteistyöhön NONNA Groupin kanssa

Report this content

Suomen johtaviin sote-alan yrityksiin kuuluva Pihlajalinna tekee sijoituksen moderneja asumisratkaisuja kehittävään ja tarjoavaan NONNA Groupiin.

”Väestön ikääntyessä Pihlajalinna lähtee tukemaan turvallisen kotona asumisen palveluiden kehittämistä. Yhteistyön myötä pääsemme mukaan kehittämään uudenlaista kotiin vietävien palveluiden konseptia”, kertoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen.

NONNA Group on palvelukehitysyhtiö, jonka keskiössä on elämänkaariajattelu, huolenpito ja ihmisläheisyys. Yhtiö toimii valtakunnallisesti erilaisten kiinteistökokonaisuuksien parissa ja kehittää uudenlaisia ratkaisuja erilaisiin palvelutarpeisiin ja eri ikäryhmille. Yhtiö toimii yhteistyössä kaupunkien, muiden kiinteistöalan toimijoiden sekä julkisen sektorin ja yksityisen sektorin eri toimijoiden kanssa. NONNA Groupille on valmistumassa lähivuosina useita asuinkorttelikokonaisuuksia valtakunnallisesti.

”NONNA Group on tuomassa markkinoille täysin uudenlaista palvelukonseptia, ja uskomme sen saavuttavan tulevina vuosina merkittävän markkinaosuuden, kun väestö Suomessa ikääntyy. Palveluissamme ei kuitenkaan ole päällekkäisyyttä, vaan näen tässä päinvastoin paljon synergiahyötyjä, kuten sen, että yhtiöillä voisi esimerkiksi tulevaisuudessa olla yhteisiä korttelihankkeita, joihin tulisi saataville monimuotoista asumista ja palveluita. Pihlajalinnan roolina olisi myös tuottaa asukkaille tarvittavat terveyspalvelut”, Aaltonen visioi.

Lisätietoja:
Joni Aaltonen, toimitusjohtaja

Soittopyynnöt Pihlajalinnan viestinnän kautta:
viestintäpäällikkö Taina Lehtomäki, p. +358 50 451 3678 tai taina.lehtomaki@pihlajalinna.fi

Pihlajalinna lyhyesti
Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Yhtiö palvelee yksityishenkilöitä, yrityksiä, vakuutusyhtiöitä ja julkisyhteisöjä, kuten kuntia ja sairaanhoitopiirejä. Pihlajalinna tuottaa muun muassa lääkärivastaanottopalveluita, erikoissairaanhoitoa, päivystyspalveluita, monipuolisia kirurgisia palveluita, työterveyshuoltoa, hammashoitoa ja hyvinvointipalveluja. Lisäksi yhtiö tarjoaa julkisyhteisöille innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuoltomalleja.

Tilaa