TBE-tartuntoja Suomessa ennätysmäärä – Punkkibussi vastaa kysyntään laajentamalla uusille alueille

Report this content

Lehdistötiedote, 2.4.2024

Puutiaisaivokuume- eli TBE-tartunnat Suomessa ovat lisääntyneet merkittävästi. Pihlajalinnan Punkkibussista kymmenet tuhannet suomalaiset saavat vuosittain rokotesuojan tautia vastaan. Tartuntatapauksia tavattiin vuonna 2023 ennätysmäärä. Kasvaneen rokotustarpeen myötä Punkkibussi laajentaa toimintaansa ja kiertää tänä vuonna uusilla alueilla. 

Punkkikesästä 2024 ennustetaan vilkasta. TBE-tautia levittävät puutiaiset eli punkit ovat levinneet yhä laajemmalle alueelle muun muassa ilmastonmuutoksen seurauksena. Turun yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan punkkeja voidaan tavata lähes kaikkialla Oulun eteläpuolisessa Suomessa. Vuonna 2023 THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 194 puutiaisaivokuumetapausta, kun vuonna 2022 lukema oli 123. Ainut keino suojautua taudilta tehokkaasti on punkkirokote.

– Puutiaisaivokuume on punkkien pureman välityksellä tarttuva virustauti, joka voi pahimmillaan aiheuttaa aivotulehduksen ja vakavia neurologisia oireita. TBE tarttuu nopeasti, jopa minuuteissa punkin puremasta. Tautiin ei ole hoitokeinoa, mutta sitä vastaan voi rokottautua.Punkkirokote olisi syytä ottaa, erityisesti mikäli oleskelee paljon puutiaisaivokuumeen riskialueilla ja liikkuu luonnossa, kertoo Pihlajalinnan Punkkibussin ja Länsi-Suomen lääkäriasemapalvelujen ylilääkäri Sami Salminen.

Punkkibussi kulkee sinne, missä ihmiset ovat

Pihlajalinnan Punkkibussi tarjoaa liikkuvan, nopeasti ja helposti saavutettavan rokotuspalvelun ilman ajanvarausta. Kasvaneeseen rokotekysyntään Punkkibussi vastaa laajentamalla toimintaansa ympäri Suomea.

– Tulevana kesäkautena Punkkibussin reiteillä on ennätysmäärä pysähdyspaikkoja. Palvelumme laajentuvat uusille paikkakunnille erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, joissa tautitapaukset ovat selkeästi lisääntyneet. Kauden edetessä tulemme laajentamaan reittejä entisestään, kertoo Punkkibussin palvelujohtaja Kaisa Härkönen

Punkkibussi on palvellut suomalaisia jo yli 15 vuoden ajan. Tänä päivänä reitti ulottuu Etelä-Suomesta Rannikko-Suomea pitkin aina pohjoiseen saakka sekä entistä laajemmin myös itärajalle. Rokotepalvelua viedään Punkkibussin myötä myös alueille, joilla sitä ei ennestään ole ollut tarjolla.

– Yleinen tietoisuus TBE:stä on lisääntynyt selkeästi. Yhä useammat suomalaiset ovat valveutuneita ja haluavat suojautua punkkien levittämiltä taudeilta – erityisesti alueilla, joilla on tavattu TBE-tapauksia. Rokote sopii kaikenikäisille 1-vuotiaasta ylöspäin, Härkönen täydentää.

Kolme rokotetta tehosteineen antaa täyden suojan

Täysi suoja puutiaisaivokuumetta vastaan edellyttää kolmen rokotuksen sarjaa. Rokottautuminen on hyvä aloittaa keväällä, jotta kaksi annosta on saatu ennen kesää. Toinen annos annetaan 1–3 kuukautta ensimmäisen jälkeen ja kolmas 5–12 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta. 

– Kolme rokotetta ei tarkoita vielä elinikäistä suojaa, vaan rokotesuojaa tulee edelleen jatkaa tehosterokotteella 3–5 vuoden välein iästä riippuen. Suojan ylläpito on ensiarvoisen tärkeää, sillä kesken jäänyt rokotusohjelma ei anna suojaa tartunnalta, sanoo Härkönen ja lisää:

– Punkkibussi on jo liikkeellä, ja meidät löytää kymmenien eri paikkakuntien kauppakeskuksista tai päivittäiskauppojen parkkipaikoilta myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tervetuloa suojautumaan, jotta kesästä nauttiminen sujuu huolettomammin!

Tutusta Punkkibussin aikatauluun, pysähdyspaikkoihin ja rokotehinnastoon Punkkibussin verkkosivuilta.

Lisätiedot:
Kaisa Härkönen, palvelujohtaja, Pihlajalinna Punkkibussi, kaisa.harkonen@pihlajalinna.fi, puh. 040 662 8051

Lähteet:
THL:n tartuntatautirekisteri
Sormunen, J.J., Sääksjärvi, I.E., Vesterinen, E.J. et al. Crowdsourced tick observation data from across 60 years reveals major increases and northwards shifts in tick contact areas in Finland. Sci Rep 13, 21274 (2023). https://doi.org/10.1038/s41598-023-48744-8

Pihlajalinna lyhyesti

Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajista. Konsernilla on kattavat ja laadukkaat lääkärikeskus- ja sairaalapalvelut sekä työterveys- ja vakuutusyhteistyöpalvelut. Lisäksi Pihlajalinna tarjoaa hyvinvointialueille sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotantomalleja, joilla julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyössä taataan vaikuttavat palvelut kansalaisille. Pihlajalinnalla työskentelee noin 7 000 työntekijää ja 2 200 ammatinharjoittajaa. Vuonna 2023 Pihlajalinnan liikevaihto oli 720 miljoonaa euroa. Pihlajalinnan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lue lisää 
www.pihlajalinna.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit