Vastuulääkäripalvelu jatkuu Rannikko-Pohjanmaan kuntien alueella

Rannikko-Pohjanmaan sosiaali- ja perusterveydenhuollon kuntayhtymä (K5) kilpailutti vuoden vaihteessa ikäihmisten vastuulääkäripalvelut. Palvelu on ollut alueella käytössä jo vuodesta 2010 saakka, ja nyt toteutettu kilpailutus on neljäs laatuaan. Palveluntuottajana jatkaa alueella tuttu toimija Pihlajalinna (entinen Doctagon).

Vastuulääkärimalli on Lääkäriliiton laatupalkitsema, ja K5 on ollut mukana kehittämässä mallia ikäihmisille. Palvelu on tällä hetkellä käytössä jo yli 60 kunnan alueella, ja esimerkiksi Pohjanmaan alueella mallin piirissä on asiakkaita Vaasasta, Pietarsaaresta sekä Vöyristä K5-alueen kuntien lisäksi.

Nyt kilpailutettu kokonaisuus pitää sisällään kotihoidon sekä tehostetun palveluasumisyksiköiden vastuulääkäripalvelun, vuodeosastojen virka-ajan ulkopuolisen etälääkärituen, etälääkärituen muistidiagnostiikalle sekä erikoislääkäripalvelut paikalliselle geriatriselle poliklinikalle. Sopimus tehtiin 36 kuukauden mittaisena, ja sitä on mahdollista jatkaa 12 kk:n optiolla. Uusi sopimus tekee mahdolliseksi vastuulääkäripalvelun laajentamisen kotihoitoon sekä asumispalveluyksiköihin, joissa palvelua ei ole vielä ollut käytössä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme kilpailutuksen maaliin ja pääsemme jatkamaan palveluiden hankkimista tutulta yhteistyökumppanilta. On erittäin tärkeää, että ikäihmisille tarjottavissa lääkäripalveluissa on jatkuvuutta ja lisäksi tarvitsemme toimijan, joka kykenee tarjoamaan palvelut myös ruotsiksi 24/7”, toteaa K5-kuntayhtymän johtava lääkäri Peter Riddar. ”Tavoitteemme oli hankkia vaikuttavaa ja laadukasta lääkäripalvelua ikääntyneille, pelkkä edullinen hinta ei ollut valintaperuste kilpailutuksessa”, hän lisäksi kertoo.

Pihlajalinnan etälääketieteen yksikön johtaja Atte Niittylä toteaa, että K5-kuntayhtymällä on ollut iso rooli vastuulääkärimallin kehittämisessä. ”Meille erittäin tärkeää, että pääsemme jatkamaan palveluiden tuottamista alueella. Olemme panostaneet uuteen päivystysjärjestelmään, jotta voimme jatkossa palvella entistä paremmin ruotsinkielisiä alueita sekä parantaa akuuttitilanteissa lääkäreiden tavoitettavuutta. Lisäksi alueella toimineet kokeneet lääkärit saavat jatkaa hyvää työtä yksiköissä sekä kotihoidon alueilla.”

Lisätietoja antavat:

Peter Riddar, johtava lääkäri, Rannikko-Pohjanmaan sosiaali- ja perusterveydenhuollon kuntayhtymä (K5), 040 5508 141, peter.riddar@kfem.fi
Atte Niittylä, johtaja, etälääketiede, Pihlajalinna, 050 323 8047, atte.niittyla@pihlajalinna.fi

Pihlajalinna on Suomen johtavia yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuollon tuottajia. Palvelemme yksityishenkilöitä, yrityksiä ja julkisyhteisöjä, kuten kuntia ja sairaanhoitopiirejä. Olemme kotimaisessa omistuksessa ja maksamme kaikki veromme Suomeen.

Rannikko-Pohjanmaan sosiaali- ja perusterveydenhuollon kuntayhtymä (K5) järjestää sosiaali- ja perusterveydenhuoltoa Maalahden, Korsnäsin, Närpiön, Kaskisten ja Kristiinankaupungin kunnissa. K5 tuottaa tämän lisäksi psykososiaalisia ja alueellisia palveluita sekä järjestää koutumisoimintaa yhteistoiminta-alueelle. Jäsenkuntien maaseutuhallinnot kuuluvat myös kuntayhtymään.

Tilaa