Vastuullisuus vaikuttaa Pihlajalinnan rahoituksen hintaan

Report this content

Rahoitusneuvottelut vauhdittivat Pihlajalinnan vastuullisuustavoitteiden asettamista. Yhtiön vastuullisuustavoitteet vaikuttavat nyt lainamarginaalin tasoon.

Pihlajalinna on allekirjoittanut 200 miljoonan euron syndikoidun, lainasta ja luottolimiitistä koostuvan sopimuksen, jonka lainamarginaali on sidottu yhtiön vastuullisuustavoitteisiin. Lainasta maksettava marginaali määräytyy osin sen mukaan, saavuttaako yhtiö vastuullisuusstrategiassa asettamansa tavoitteet potilastyytyväisyyteen, henkilöstön sitoutumiseen ja hoidon saavutettavuuteen liittyen niille asetetussa määräajassa. Mikäli yhtiö saavuttaa tavoitteensa, marginaali laskee. Jos tavoitteita ei saavuteta, lainan marginaalia nostetaan.

– Toimintamme vastuullisuus sekä laadukas, vaikuttava asiakaspalvelu on ollut liiketoimintamme ytimessä alusta lähtien. Uudesta rahoitussopimuksestamme käymämme keskustelut pankkisyndikaatin kanssa ovat kannustaneet meitä konkretisoimaan vastuullisuustyötämme ja -tavoitteitamme pidemmällä aikavälillä. Meille vastuullisuus on johdonmukaisia tekoja kestävän kehityksen puolesta joka päivä ja haluamme osaltamme olla mukana kehittämässä näkyviä toimintamalleja liiketoiminnan vaikutusten huomioimiseen ja niiden kehittämiseen. Uusi rahoituspakettimme mahdollistaa strategian mukaisen laajentumisemme tulevina vuosina ja näimme tämän hyvänä mahdollisuutena kytkeä myös laajempi vastuullisuustyömme rahoituskokonaisuuteemme läpinäkyvien mittareiden ja tavoitteiden kautta, sanoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen.

Danske Bank näkee kiinnostuksen kestävään ja vastuullisuustavoitteisiin sidottuun rahoitukseen kasvaneen vahvasti viime vuosina.

– Valtaosa suomalaisten suuryritysten uusista syndikoiduista lainoista on nyt vastuullisuustavoitteisiin sidottuja. Meistä on hienoa, että me rahoittajana olemme aktiivisessa roolissa edistämässä yritysten ja siten koko yhteiskunnan kestävää siirtymää, arvioi Danske Bank -konsernin kestävästä rahoituksesta vastaava johtaja Samu Slotte.

Perinteiset rahoitusneuvottelut ovat nykyään yhä useammin myös keskusteluita siitä, mitkä ovat yhtiön toiminnan ja toimialan kannalta oleellisia vastuullisuuden osa-alueita.

– Lainan marginaaliin sidottavien vastuullisuustavoitteiden tulee olla mitattavia ja yrityksen toimialakohtaisen kestävyysagendan mukaisesti olennaisia, niin vastuullisuuden kuin taloudellisenkin näkökulman osalta. Tavoitteiden tulee myös olla riittävän kunnianhimoisia, jotta ne kannustavat yritystä kehittämään toimintaansa, Samu Slotte päättää.

Danske Bank toimi syndikoidun lainan pääjärjestäjänä, vastuullisuuskoordinaattorina sekä agenttina.

Lisätiedot
Pihlajalinna, Tarja Rantala, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040-774 9290
Danske Bank, Samu Slotte, kestävästä rahoituksesta vastaava johtaja,
samu.slotte@danskebank.fi

 

Pihlajalinna lyhyesti
20-vuotias Pihlajalinna (Nasdaq Helsinki: PIHLIS) on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottajista. Konserni tuottaa palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille, kuten kunnille ja kuntayhtymille, eri puolilla Suomea. Konserni tuottaa muun muassa lääkärinvastaanottopalveluita ja erikoissairaanhoidon palveluita, työterveyden ja suunterveyden palveluita sekä asumis- ja hyvinvointipalveluita. Konserni tarjoaa julkisyhteisöille sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotantomalleja, joiden tarkoituksena on tuottaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä laadukkaita palveluita.

www.pihlajalinna.fi 

Danske Bank lyhyesti
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 150 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com