Hansgrohe vahvistaa brändiään Suomessa

Report this content

Maailman johtava kylpyhuoneteknologiaan ja -designiin erikoistunut saksalainen Hansgrohe AG käynnistää tammikuussa 2012 aktiivisen viestinnän Suomessa.

Hansgrohe AG on Hans Grohen Schwarzwaldin Schiltachissa vuonna 1901 perustama yritys. Yhtiö kehittää, valmistaa ja myy kylpyhuoneteknologiaan liittyviä tuotteita Hansgrohe ja Axor tavaramerkeillä. Yhtiöllä on 10 tuotantolaitosta eri puolilla maailmaa (kuusi näistä Saksassa) sekä 30 myynti- ja jakeluyhtiötä ja se työllistää yli 3200 henkeä. Hansgrohen tuotteet ovat tunnettuja kauniin funktionaalisesta muotokielestä sekä innovatiivisesta teknologiastaan ja ne ovatkin voittaneet satoja design-palkintoja ympäri maailmaa.

Avoimella viestinnällään yhtiö haluaa tuottaa medialle ja muille sidosryhmilleen ajantasaista tietoa tuotteistaan, palveluistaan ja toimialan viimeisimmistä trendeistä sekä valottaa markkinoiden kotimaista ja kansainvälistä kehitystä.

Suihkunautinto kestävän kehityksen ehdoilla

– Kylpyhuonetuotteiden valmistajana olemme jo vuodesta 1901 edustaneet korkeimman tason innovatiivisuutta, muotoilua ja suihkunautintoa.  Olemme ylpeitä siitä, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme  markkinoiden korkealaatuisinta kylpyhuoneosaamista, toteaa Hansgrohe AG:n Suomen maajohtaja Henri Kuntze.

Paitsi muotoilun ja teknisten innovaatioiden saralla, Hansgrohe on edelläkävijä myös kestävän kehityksen tavoitteiden ja ympäristön huomioimisessa. Yhtiö on sitoutunut edistämään veden parempaa - eli ekologisesti ja taloudellisesti kestävää – käyttöä ja tämä näkyy myös veden säästeliään käytön sisällyttämisenä suunnittelufilosofiaan. Esimerkkejä yhtiön luontoa säästävistä innovaatioista ovat kotitalousjäteveden kierrätysjärjestelmä, jonka avulla voidaan puhdistaa kylvyssä ja suihkussa käytetty vesi ja käyttää se uudelleen esimerkiksi WC:n huuhteluun tai puutarhan kasteluun, sekä suihkuteknologia, joka mahdollistaa suihkunautinnon entistä pienemmällä vesimäärällä.

Viestintätoimistoksi Pilgrim

Viestintäkumppanikseen Suomessa Hansgrohe valitsi Edelmanin Suomen affiliaattitoimisto Pilgrim Oy:n, jolla on vahva kokemus sekä yritys- että kuluttajaviestinnästä sekä vastuullisen liiketoiminnan kehittämisestä. Pilgrim on ollut Edelmanin affiliaattitoimisto vuodesta 2009 ja kuuluu ketjun pohjoismaisen yhteenliittymän, Edelman Nordic Hubin perustajajäseniin.

– Suomi on meille viestinnän näkökulmasta uusi avaus ja kiinnostava markkina-alue.

Viestinnän yhteistyökumppaniksi oli tarjolla joukko kovatasoisia toimistoja, mutta Pilgrimin vahva toimialaosaaminen sekä Edelman-yhteys vaikuttivat päätökseemme. Hansgrohe AG tekee yhteistyötä Edelmanin kanssa jo useilla eri markkinoilla. Viestinnän suunnittelu ja raportointi noudattavat Hansgrohen globaalia toimintamallia, mutta operatiivisella puolella panostamme paikalliseen osaamiseen, joka saa näkyä vahvasti viestinnän toteutuksessa, toteaa Hansgrohen kansainvälisestä viestinnästä vastaava viestintäjohtaja Sami Munter.

– Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme olla mukana kehittämässä ja vahvistamassa maailman johtavan kylpyhuonebrändin viestintää Suomessa. Kattava toimialaosaamisemme ja kuluttajaviestinnän kokemuksemme tukee Hansgrohen brändiä Suomessa, toteaa Pilgrim Oy:n toimitusjohtaja Olli Ollila.

                                           *   *   *

Hansgrohe AG

110-vuotisen historiansa aikana Saksan Schiltachista käsin johdettu Hansgrohe on saavuttanut edelläkävijän maineen saniteettialan johtavana teknologiaan ja muotoiluun liittyvien innovaatioiden kehittäjänä. Suihkuillaan, kalusteillaan ja suihkujärjestelmillään Hansgrohe luo alkuperäiset tuotteet, jotka tekevät kylpyhuoneesta toimivamman, mukavamman ja kauniimman. Vuonna 2010 yhtiön liikevaihto oli 693 miljoonaa euroa. Hansgrohe työllistää tällä hetkellä noin 3.200 työntekijää, joista kaksi kolmasosaa työskentelee Saksassa ja loput eripuolilla maailmaa.

Lisätietoja:                                            

Olli Ollila,                                                                                            Henri Kuntze,
toimitusjohtaja                                                                                    maajohtaja
Pilgrim Oy                                                                                          Hansgrohe AG, Helsinki
olli.ollila@pilgrim.fi                                                                             henri.kuntze@hansgrohe.fi
+ 358 40 5897754                                                                             +358 (0) 207 931348   

Avainsanat:

Liitteet & linkit