• news.cision.com/
  • Pilgrim/
  • Johanna Tuomolan uutuus Minkä taakseen jättää puhuu raiskauksesta suoraan mutta ei mustavalkoisesti

Johanna Tuomolan uutuus Minkä taakseen jättää puhuu raiskauksesta suoraan mutta ei mustavalkoisesti

Report this content

Psykologisen dekkarin taitajana tunnettu Johanna Tuomola ottaa uudessa kirjassaan kantaa ajankohtaiseen raiskauksen teemaan. Minkä taakseen jättää käsittelee raiskausta sekä raiskaustuomioita realistisesti ja useiden näkökulmien kautta. Lisäksi kirjassa valotetaan hyvän henkilökuvauksen keinoin julkisessa keskustelussa vellovaa maahanmuuttajateemaa.

Ensi maanantaina 2.4.2012 ilmestyvä uutuus on Tuomolan neljäs dekkari ja jatkoa kriitikoiden kiittämään Noora Nurkka -sarjaan. Tarina alkaa, kun nuori tyttö raiskataan ja vuosi myöhemmin paikkakunnalla alkaa miehiin kohdistuva raiskaussarja. Teoksessa seurataan poliisin työskentelyä ja oikeuslaitoksen kykenemättömyyttä jakaa oikeutta seksuaalirikosten uhreille. Kirja kuvaa psykologisella otteella raiskatulle aiheutuvaa syvää kärsimystä yhden perheen sekä raiskauksen tutkintaan osallistuvien ammattilaisten näkökulmista.

Sarjan ensimmäinen osa Tummissa vesissä ilmestyi vuonna 2009 ja herätti kriitikoiden sekä lukijoiden kiinnostuksen osuvilla kuvauksilla ihmismielen pimeästä puolesta. Ensimmäisessä osassa pohjustettiin alkavaa sarjaa ja sen henkilöhahmoja, jotka ovat Tuomolan teoksissa keskiössä. Toinen osa Sieppaus ilmestyi vuonna 2010 ja pureutui koulukiusaamisen teemaan. Vuonna 2011 ilmestynyt Petoksen anatomia keskittyi petoksesta selviytymisen inhimilliseen tematiikkaan.

Moniääninen kannanotto raiskaustuomioihin

Uuden kirjan taustatyötä tehdessään Tuomola törmäsi toistuvasti seksuaalirikosten uhreihin kohdistuviin epäkohtiin. Kirjassa on nostettu esiin todellisuuteen perustuvia tapauksia langetettuine tuomioineen. 

– Tuomioistuinten jakaessa yleisesti verraten lieviä tuomioita uhreille ja tekijöille annetaan viesti, että raiskaus on vähäpätöinen rikkomus. Kun tähän prosessiin lisäksi liittyy poliisin esittämiä helposti syyllistäviksi, loukkaaviksi ja vähäteltäviksi koettuja kysymyksiä, uhri tuntee tulevansa kaltoin kohdelluksi uudestaan, eikä ole mikään ihme että niin pieni osa raiskauksista ilmoitetaan poliisille, kirjailija Johanna Tuomola sanoo.

Maahanmuuttajat ja moderni yhteiskunta

Minkä taakseen jättää valottaa myös maahanmuuttajien ja valtaväestön kesken syntyviä ongelmia useammasta näkökulmasta. 

–  Syksyllä tehdyn kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas meistä ajattelee, että "joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovellu asumaan modernissa yhteiskunnassa". Tulos on häkellyttävä ja kertoo, kuinka laajalle rasistinen ja ennakkoluuloinen ajattelutapa yhteiskunnassamme ulottuu. Romaani on aina ensisijaisesti tarina, mutta joskus sen kautta voi myös vaikuttaa. Ehkä joku kirjan lukija oivaltaa fiktiivisen hahmon kautta, että maahanmuuttajiin kohdistuvat ennakkoluulot ovat aiheettomia.

###

Lehdistömateriaalit:

http://www.myllylahti.fi/press/tuomola.htm


Lisätietoja:

Lassi Junkkarinen

Toimitusjohtaja

Myllylahti Oy

lassi@myllylahti.fi

Gsm. 050 4977710

www.johannatuomola.com

Liitteet & linkit