Tivoli Sariola Tammisaaressa 19.–21. syyskuuta

Report this content

Tivoli Sariolan 15 paikkakuntaa kattava kiertue viihdyttää Tammisaaren syysmarkkinoilla 19.–21.9. Tivolin tunnelmallisesta valoloistosta voi nauttia syyskuisina iltoina keskiviikkona klo 20 ja markkinapäivinä torstaina ja perjantaina jopa kello 23 asti. Hauskuuden ja hattarantuoksun lisäksi Sariola tuo mukanaan kaksi uutta erityisesti perheille suunnattua laitetta.

Tivoli Sariolan 124. kiertue tuo iloisen tunnelman ja koko perheelle suunnatun hauskanpitopaikan kaupunkiin. Kesän 2012 ohjelmaan kuuluu 15 kaupunkia, joissa tivolihuveja ei muutoin ole tarjolla. Kauden uutuuslaitteet kutsuvat tivolivieraat hauskanpitoon koko perheen voimin.

– Kummitusjuna ja Merirosvolaiva ovat haluttuja ja kauan odotettuja klassikoita, jotka palaavat tivoliimme laajentaen jo varsin kattavaa laitevalikoimaa. Uudet laitteet kuvastavat myös uuden perhepaketin teemaa; molemmat laitteet sopivat koko perheelle, kertoo Tivoli Sariolan kehitysjohtaja Ville Sariola.

Suomen ainoa pyörillä kulkeva laiva

Suuri Merirosvolaiva on Suomen ainoa pyörillä kulkeva laiva. Se nousee yli 15 metrin korkeuteen keinahduksillaan. Kummitusjuna on yhdessä kuljetusyksikössä kulkeva laite, joka on valmiiksi rakennettuna 20 metriä syvä ja 14 metriä leveä. Kummitusjunassa kuljetaan kahden - kolmen hengen vaunuissa jännittävissä tunnelmissa. Alle 120 cm pitkät lapset pääsevät uusiin laitteisiin aikuisen seurassa. Uutuuksien lisäksi Tivoli Sariolan laitevalikoimassa on yli 20 ajolaitetta.

Panostusta perheiden yhteiseen aikaan

Tivoli Sariola toivottaa erityisesti perheitä viettämään yhteistä aikaa huvittelun parissa.

– Toimintamme päämääränä on panostaa koko perheen yhdessäoloon ja viihtyvyyteen. Hauskanpidon ohella asiakkaiden turvallisuus on meille kunnia-asia, mistä ei tingitä missään olosuhteissa. Hymyt, iloinen mieli ja naurunkiljahdukset ovat osoituksia meille tärkeän tehtävän onnistumisesta.

Tivoli viihdyttää Tammisaaressa keskiviikkona kello 16–20 ja markkinapäivinä torstaina sekä perjantaina iltamyöhään saakka.

Tammisaaren jälkeen tivoli jatkaa kiertueen viimeiselle paikkakunnalle Saloon 27.–29.9.2012.

Lisätietoja:

Ville Sariola

Kehitysjohtaja

+358 40 509 2949

ville.sariola@tivolisariola.fi

Tivoli Sariola on perheyritys, jonka toiminnassa on mukana kolme eri sukupolvea. Tivoli Sariola tarjoaa hauskoja hetkiä ja ikimuistoisia elämyksiä yli 120 vuoden kokemuksella sellaisilla Suomen paikkakunnilla, missä tivolihuveja ei normaalisti ole. Vuonna 2012 kiertueemme kattaa 15 paikkakuntaa ja työllistää kesän aikana 45–50 henkilöä. Tarkempi kiertueaikataulu osoitteessa www.tivolisariola.fi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit