Plan: Tuhannet ulkona nukkuvat lapset tarvitsevat välitöntä suojaa Nepalissa

Report this content

Kansainvälinen lastenoikeusjärjestö Plan on aloittanut lasten auttamisen Nepalissa. Erityisen kiire on löytää yksin jääneet lapset. Avustustyöntekijät ovat kartoittamassa tilannetta järistysalueella ja sen ympäristössä.

Nepalissa tuhannet lapset nukkuvat ulkona ja tarvitsevat kiireellisesti suojaa, peittoja, vettä ja ruokaa. Plan aloitti avun tarpeen kartoittamisen välittömästi maanjäristyksen jälkeen. Maaseudulla tilanne on vaikea.

– Työntekijämme ovat päässeet Makwanpurin, Pokharan ja Baglungin kaukaisiin yhteisöihin, jotka ovat kärsineet vakavista tuhoista, kuvailee Plan Internationalin Nepalin johtaja Mattias Bryneson paikan päältä.

– Rakennukset ovat romahtaneet ja koulut tuhoutuneet. Useat tiet ovat poikki.

Maaseudun vaikeimmat tuhoalueet sijaitsevat dalitien eli Nepalin köyhimpien perheiden asuinalueella.

– Perheet asuvat ulkona, lapsilla on suuri hätä ja terveydenhuoltopalvelut ovat heikot, Bryneson kuvailee tilannetta maaseudulla.

Lauantaisen maanjäristyksen on arveltu vaikuttaneen vähintään 100 000 ihmisen elämään. Yli 5 000 ihmistä on loukkaantunut. Tuhansien lasten koulunkäynti, terveys ja hyvinvointi ovat vaarassa.

Kiire saada lapset pelastettua raunioista

Tilannetta vaikeuttaa kohta alkava sadekausi ja sään viilentyminen. Raunioihin jääneiden lasten henkiinjääminen on päivä päivältä epätodennäköisempää, joten pelastustoimilla on kiire.

– Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä kiireellisempää on löytää hänet raunioista ja huolehtia turvaan pääsystä. Lapsi voi myös kaaoksen keskellä joutua eroon vanhemmistaan, sanoo Planin humanitaarisen työn erityisasiantuntija Maritta Niskanen-Tamiru.

Plan keskittyy lasten välittömiin tarpeisiin kuten suojan, suojelun, veden ja ravinnon turvaamiseen maanjäristyksen jälkeen. Järjestöllä on 250 työntekijää Nepalissa. Lisää kansainvälisen Planin työntekijöitä saapuu sunnuntai-iltana Katmanduun.

Plan on avannut kansainvälisen keräyksen Nepalin lasten auttamiseksi. Planin keräykseen nepalilaisten lasten auttamiseksi voi osallistua verkossa (plan.fi) tai tekemällä tilisiirron Nordea IBAN FI90 1279 3000 5131 56, BIC NDEAFIHH, viesti Nepal tai lähettämällä numeroon 16499 tekstiviestin ”PLAN” (10 €) tai ”PLAN20” (20€).

Planin asiantuntijat ovat median haastateltavissa Nepalissa paikan päällä. Maajohtaja Mattias Brynesonia voi haastatella myös ruotsiksi.

Yhteystiedot haastatteluja varten

Planin Aasian viestintäpäällikkö Mike Bruce, sähköposti: mike.bruce@plan-international.org, puh. +66 (0)81 8219770, Skype: mikegbruce

Viestintäasiantuntija Jessica Lomelin, sähköposti: jessica.lomelin@plan-international.org, puh. +66 95 939 1150, Skype: jessicanicole621

Yhteystiedot Plan Suomi:

Planin humanitaarisen avun erityisasiantuntija Maritta Niskanen-Tamiru, puh. 050 5777 792, maritta.niskanen-tamiru@plan.fi

Ruotsinkieliset haastattelut: Kaisa-Leena Juvonen, puh. 050 467 7992, kaisa-leena.juvonen@plan.fi

Plan on yksi maailman suurimmista ja vanhimmista lastenoikeusjärjestöistä. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Plan parantaa pysyvästi kehitysmaiden lasten elämää ja suojelua 70 maassa. plan.fi

Avainsanat: