VaLa ry: Järjestöjen toiminta turvattava lahjoitusten tasapuolisella verovähennysoikeudella

Report this content

Tiedote, vapaa julkaistavaksi

Yleishyödyllisten yhteisöjen verkosto Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry toivoo päättäjien turvaavan järjestöjen toiminnan rahankeräyslain uudistamisen yhteydessä.

Päättäjät ovat yksimielisiä siitä, että järjestöt tekevät paljon tärkeää työtä, jota valtiot ja kunnat eivät pysty tekemään. Järjestöillä on myös merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Jotta nykyisessä taloustilanteessa järjestöjen toimintamahdollisuudet pysyvät kasvavien tehtävien tasolla, päättäjien pitäisi turvata järjestöjen taloudelliset edellytykset. Tärkein keino olisi sallia verovähennysoikeus järjestöille tehdyistä lahjoituksista myös yksityisille lahjoittajille. Lahjoitukset tieteelle, taiteelle ja kulttuurille ovat osin vähennyskelpoisia vain yhteisöille.

– Suomalaisten suosituimmat lahjoituskohteet, kuten lasten ja nuorten hyväksi tehtävä työ Suomessa ja kehitysmaissa, eivät oikeuta verovähennykseen. Lahjoitusten verovähennysoikeuden pitäisi olla tasapuolisia kaikille varainhankintaa tekeville tahoille, sanoo VaLan uusi puheenjohtaja ja Plan Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Kolmasosa suomalaisista lahjoittaa satunnaisesti rahaa keräyksiin. VaLan selvityksen mukaan joka viides lisäisi lahjoituksia, jos niistä saisi niistä verovähennyksen. Verovähennysoikeus kannustaisi lahjoittamiseen ertyisesti nuoria ja niitä, jotka eivät yleensä tue järjestötyötä.

– Yksityisihmisten lahjoitusten tukeminen olisi tunnustus kansalaisjärjestöjen toiminnan merkityksestä yhteiskunnalle, Heinänen huomauttaa.

Yhteisöjen rahankeräyskulujen arvonlisävero vähennyskelpoiseksi

Toinen tärkeä keino järjestöjen työn turvaamiseksi olisi antaa järjestöille yritysmaailmaa vastaavat oikeudet verovähennyksiin arvonlisäverokuluista. Rahankeräyslain uudistaminen on nostanut esille järjestöjen rahankeräysten kulut. Yhteisöt käyttävät keräyskuluihin vuosittain 30–35 miljoonaa euroa, mikä sisältää maksetun arvonlisäveron ilman verovähennysoikeutta. Rahankeräyskulujen arvolisänvero jää siis lahjoittajien maksettavaksi. VaLa esittää, että yleishyödyllisten yhteisöjen arvonlisäverotuksen keventämistä pitäisi kehittää ainakin rahankeräyksiin liittyvien tuote- ja palveluostojen arvonlisäverojen hyvittämisellä.

Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry edustaa varainhankintaa tekeviä yleishyödyllisiä yhteisöjä ja järjestöjä. VaLa ry edistää hyvän hallinnon ja hyvä varainhankinnan periaatteita Suomessa. Vuoden alusta VaLan uutena puheenjohtajana on toiminut Plan Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Lisätiedot:

puheenjohtaja Ossi Heinänen, ossi.heinanen@plan.fi, p. 040 752 0080

pääsihteeri Pia Tornikoski, paasihteeri@vala.fi, p. 040 596 3763

Avainsanat: