Planmeca investoi tuotantoon Herttoniemessä
2020-luvulla Planmecan Herttoniemen kampuksella on panostettu tuotannon modernisointiin ja kapasiteetin kasvattamiseen merkittävillä investoinneilla koneistus- ja maalauslinjoihin. Viimeisimpänä käyttöön on vihitty uusi koneistuskeskus. Lisäksi tuotantoon on avattu tuotantolinjoja uusille tuotteille.
Hammashoidon laitteita ja ohjelmistoja valmistava Planmeca on viime aikoina investoinut merkittävästi tuotannon modernisoimiseen Helsingin Herttoniemessä, jossa yrityksen toimitilat sijaitsevat. Viimeisin miljoonaluokan investointi Herttoniemen tuotantoon on uusi, huippumoderni koneistuskeskus, joka vihittiin juhlallisin menoin käyttöön 10. joulukuuta 2024.
Uusi Mazakin koneistuskeskus palettijärjestelmällä korvasi vanhan, jo vuonna 1991 käyttöön otetun laitteiston. Se on vanhaa laitteistoa merkittävästi nopeampi, mikä mahdollistaa koneistamon kapasiteetin kasvattamisen. Uuteen laitteistoon on myös tulevaisuudessa mahdollista lisätä robotiikkaa, esimerkiksi koneistettavien kappaleiden kiinnityksen automatisoimiseksi.
”Olemme saaneet kunnian olla Planmecan pääyhteistyökumppani työstökoneiden toimittajana jo usean vuosikymmenen ajan. Nyt toimittamamme laadukas ja tehokas vaakakarainen koneistuskeskus Mazak HCN-6800 NEO ja siihen liitetty palettijärjestelmä nostavat Planmecan tuottavuutta koneistuksessa edelleen. Wihuri ja Mazak kiittävät Planmecaa hyvästä pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja toivottavat onnea uudelle investoinnille”, kertoo Wihurin myyntijohtaja Jani Pulkkinen.
Uuden laiteinvestoinnin myötä Planmeca hyödyntää koneistukseen kokonaisuudessaan nykyaikaista tekniikkaa. Uuden koneistuskeskuksen lisäksi käytössä on kolme koneistuskeskusta omilla palettijärjestelmillä sekä kuusi sorvia, joista kaksi uusinta on otettu käyttöön vuosina 2019 ja 2023.
Koneistamon rinnalla Planmeca on viime vuosina investoinut myös maalauslinjan modernisointiin. Planmecan tuotteet valmistetaan pääosin kestävästä alumiinista, joka pinnoitetaan pulverimaalilla. Maalauslinjan investoinneilla on tehostettu maalauslinjan toimintavarmuutta, parannettu maalauksen laatua ja panostettu ympäristöystävällisempään teknologiaan. Esimerkiksi jauhemaalin käsittelyyn on hiljattain hankittu ultraääniseula maalipulverin kierrättämiseksi. Uuden seulan ja linjan muiden tehostamistoimien avulla maalauspulverin käyttöä on saatu pienennettyä olennaisesti, jopa kymmeniä prosentteja.
Maalauslinjan alkupään pesulinjaan puolestaan on hankittu käänteisosmoosilaite parantamaan esikäsittelyprosessin puhtaan veden tuottoa. Samalla päästiin eroon lipeän ja suolahapon käytöstä, mikä on työn laadun lisäksi parantanut myös työturvallisuutta. Viimeisimpänä maalauslinjan pulverointiprosessin automaattiset maalauspistoolit uusittiin ja niiden määrää lisättiin toiminnan tehostamiseksi ja pulverin käyttöasteen nostamiseksi.
Koneistamo-maalaamoinvestointien lisäksi Planmecan tuotanto valmistautuu jo kovaa vauhtia valmistamaan uusia tuotteita, joihin asiakkaat pääsevät tutustumaan ensimmäistä kertaa maaliskuussa hammasalan suurtapahtumassa, IDS 2025 -messuilla. Uuden Planmeca Pro50™ -hoitokoneen ensimmäiset asiakastoimitukset ovat myös käynnistymässä alkuvuodesta, kun tarvittavat viranomaishyväksynnät on saatu.
Planmeca jatkaa lisäksi investointejaan digitaalisten teknologioiden kehittämiseen ja valmistaa jatkossa muiden tuotteiden tavoin myös CAD/CAM-tuotteet Suomessa. Herttoniemestä toimitetaan tulevaisuudessa maailmalle niin intraoraaliskannereiden skannauskärjet, chairside-jyrsimet kuin uudet 3D-tulostimet ja intraoraaliskanneritkin.
Lisätietoja:
Janne Hällfors
Vice President, Marketing and Communications, Planmeca Oy
Puh. +358 20 779 5633
Sähköposti: janne.hallfors@planmeca.com
Planmeca Oy ja Planmeca Group
Planmeca Oy on yksi maailman johtavista hammashoitolaitteiden valmistajista, jonka tuotevalikoimiin kuuluu digitaalisia hammashoitokoneita, CAD/CAM-tuotteita, korkealaatuisia 2D- ja 3D-kuvantamislaitteita sekä kattavia ohjelmistoratkaisuja. Planmecan pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja sen tuotteita viedään yli 120 maahan. Planmeca on alansa suurin yksityisomistuksessa oleva yritys, joka on tunnettu uraauurtavasta tuotekehityksestään ja muotoilustaan. Planmeca Oy on osa terveysteknologian alalla toimivaa Planmeca Groupia. Planmeca Groupiin kuuluvat yritykset työllistävät maailmanlaajuisesti lähes 4 400 henkilöä, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2023 oli 1,2 miljardia euroa.
www.planmeca.com
Avainsanat: