Plantagen lanseeraa Pohjoismaiden suurimman puutarhakilpailun

Pohjoismaiden hurmaavimmat puutarhat -kilpailu on käynnissä 1.5.–31.8. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Harrastajille suunnatun kilpailun tarkoituksena on levittää inspiraatiota ja madaltaa puutarhaharrastuksen kynnystä. 

”Puutarha on monille ihmisille rauhallinen paikka, jossa ei ole vaatimuksia ja jossa on tilaa leikkimielisyydelle ja luovuudelle. Pohjoismaiden hurmaavimmat puutarhat -kilpailussa etsimme ihanimpia puutarhoja, kauneimpia pihaympäristöjä, värikkäimpiä kasveja. Etsimme suurta ja pientä, kivannäköistä ja yllätyksellistä. Kaikki voivat osallistua”, Plantagenin PR Manager Evelina Sjögren sanoo.

Harrastajille suunnatussa kilpailussa esitetään kuvia omasta puutarhasta Plantagenin kilpailusivustossa.

”Tarkoituksena on muodostaa foorumi, jossa voi saada inspiraatiota muilta ja jakaa omia ideoita. Lisäksi haluamme osoittaa, ettei tarvitse olla asiantuntija voidakseen onnistua puutarhassa ja nauttia siitä”, Evelina Sjögren sanoo.

Kilpailun kuluessa valitaan kuukausittain voittajat, jotka pääsevät suoraan maakohtaisiin loppukilpailuihin syyskuussa. Pohjoismaiden voittaja valitaan syyskuun puolivälissä. Pääpalkinto on Plantagenin 6 000 euron lahjakortti (2. ja 3. palkinto 2 400 euron lahjakortti).

Puutarha-asiantuntijoiden näkemysten mukaiset uusimmat trendit esiteltiin Plantagenin ja HUI:n yhteistyössä kehittämässä Puutarhabarometrissa. Nyt on puutarhaharrastajien vuoro ilmaista näkemyksensä.

”On kiehtovaa kehittää yhdessä asiakkaidemme kanssa kuvapankki, jonne kuka tahansa voi tulla katsomaan pohjoismaisten puutarhojen uusimpia tuulia. Toivomme, että pystymme hyödyntämään aineistoa omassa viestinnässämme ja esittelemään tuotteidemme elinkaarinäkökulmaa”, Evelina Sjögren sanoo lopuksi. 

http://www.plantagen.fi/pohjoismaidenhurmaavimmatpuutarhat

Löytyykö toimituksestanne kiinnostusta mukavaan yhteistyöhön Plantagenin kanssa? Tai haluatteko jatkuvaa päivitettyä tietoa ja kuvamateriaalia Pohjoismaiden hurmaavimmat puutarhat -kilpailusta?

Ota yhteyttä:

Evelina Sjögren, PR Manager, Plantagen, +46 (0)70 417 59 22, evelina.sjogren@plantagen.se

Plantagen on Pohjois-Euroopan suurin puutarha-alan ketju, jolla on myymälöitä Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Irlannissa. Plantagen tarjoaa laajan valikoiman kasveja, istutuksia ja puutarhatuotteita. Valikoima sisältää kaikkea puutarhakalusteista, ruukuista ja grilleistä kodinsisustukseen, lahjatavaroihin ja leikkokukkiin. Plantagenin kaikissa myymälöissä on koulutettuja puutarhureita. 

Avainsanat:

Yrityksestä

Plantagen on Pohjois-Euroopan suurin puutarha-alan ketju, jolla on 41 myymälää Ruotsissa, 58 Norjassa ja 10 Suomessa. Suomessa Plantagen-myymälät sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Vantaalla, Jyväskylässä, Tampereella, Lahdessa, Lappeenrannassa, Espoossa, Porvoossa ja Vaasassa. Plantagen tarjoaa laajan valikoiman kasveja, istutuksia ja puutarhatuotteita. Valikoima sisältää kaikkea puutarhakalusteista, ruukuista ja grilleistä kodinsisustukseen, lahjatavaroihin ja leikkokukkiin. Laajan valikoiman lisäksi Plantagenin kaikissa myymälöissä on koulutettuja puutarhureita.

Lainaukset

Pohjoismaiden hurmaavimmat puutarhat -kilpailussa etsimme ihanimpia puutarhoja, kauneimpia pihaympäristöjä, värikkäimpiä kasveja. Etsimme suurta ja pientä, kivannäköistä ja yllätyksellistä. Kaikki voivat osallistua
Evelina Sjögren