Atik Ismail: KuPS:n ja Jaron vauhti ei hidastu

Report this content

Veikkausliigan kauden loppuhuipennus lähestyy kovaa vauhtia. Onko voittokamppailusta muodostumassa kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti, kun Honka hävisi Interille? Pasi Rautiainen saa kiittää paikallisvastustajia. Todennäköistä on siis, että mestaruuden ratkaisevat HJK ja TPS. KuPSin taistelu jatkuu huikean Hakaa vastaan pelatun kotiottelun jälkeen. Olin todistamassa keltapaitojen hienoa peliä ja ennen kaikkea uskomatonta Dicksonia! Digi, Digi!

Sunnuntain kierroksella pelataan kerrankin täysi kierros, kaikki ottelut melkeinpä samaan aikaan. Televisioinnin johdosta HJK ja VPS aloittavat taistelun muita aikaisemmin. Vepsu on silloin tällöin kiusannut pääkaupungin ylpeyttä, mutta tällä kertaa uskon Muurisen johdattavan joukkueensa voittoon. Mäkelän lukko aukesi ja hyvä niin – klubilaisittain. Inter hoitanee JJK:n. Haka hakee suuttuneena parempaa peliotetta Espoossa, mutta Hongan tappio turkulaisille sytyttänee kuitenkin Lehkosuon ja kumppanit. Kun Herkku vielä tällää jälleen maalin tai kaksi, peli kääntyy kotijoukkueen eduksi. Haka on hengetön, sillä Sedun 30 vuotta Hakassa toimineelle Huttuselle antamat potkut satuttavat koko joukkuetta. Myös tältä kierrokselta etsin pari herkullista kohdetta! MYPA - KuPS 2 Molemmat joukkueet ovat nostaneet tasoa viime peleissään: kontrolloitu peli on johtanut hyviin tuloksiin. MYPA:n Saku Puhakainen ohitti meikäläisen maalintekijätilastossa (114 maalia), joten onnittelut Myllykosken Mullerille! Nyt punavalkoiset saavat vastaansa keltamustat. Paineet ovat kuopiolaisilla hyvistä peleistä huolimatta, sillä JJK ja RoPS hengittävät niskaan. Tätä peliä ei KuPS saa hävitä, sillä tulevilla kierroksilla se saa vastaansa mestaruutta haluavia joukkueita kuten TPS:n ja Hongan. Pele Koljosen pelikielto ei pysäytä savolaisten junaa, Dickson hoitaa homman myös jatkossa. Ilkeämieliset huhut kertovat miehen siirtyvän Hakaan, mikä olisi katastrofi. Mies pystyy pelaamaan missä päin Eurooppaa tahansa, Valioliigassakin. Kyllä kertoimella 4,00 lyödään voittoa keltamustien puolesta, sillä joukkueen henki on tällä hetkellä kerrassaan loistava. Jaro - TPS 1 Tähän kohteeseen haen todellista pommia. Jaro voitti vihdoinkin ja jokainen pelaaja hamuaa peliaikaa uudelta valmentajalta Eremenko seniorilta. Itse sain tuta Eren valmentajataidoista, kun muutama kuukausi sitten mies pisti Peekoon pakettiin tylyin numeroin. Ere on vaativa valmentaja, joka ei pitkään katso velttoilua. Mies haluaa nousta valmentajaurallaan ylös, kenties siis tulevaisuudessa Klubin koutsiksi. TPS on kieltämättä vahvassa vireessä, sen osoitti isonumeroinen voitto Lahdesta. Joukkueesta löytyy taitoa ja tekniikkaa, joilla syntyy hienoja maaleja, mutta omat paineensa on Rautiaisenkin poppoolla. Jospa se Jaron sumppu pitäisi ja erikoistilanteesta syntyisi voittomaali. Go, Jaro ja Ere! Unibetin voittokertoimet Veikkausliiga 1X2 20.9.2009 HJK - VPS 1,35 4,50 8,50 FC Honka - FC Haka 1,55 3,75 5,75 FC Inter - JJK 1,42 4,10 7,60 FF Jaro - TPS 4,70 3,60 1,70 IFK Mariehamn - FC Lahti 1,80 3,50 4,20 MYPA - KuPS 1,85 3,45 4,00 RoPS - TamU 2,85 3,25 2,35

Avainsanat:

Tilaa