Epygg ja Elisa näyttävät suuntaa kansainvälisen mobiilimaksamisen kehityksessä

Report this content

Epyggin kehittämän maksujenvälityspalvelun ansiosta kansainvälinen maksuliikenne helpottuu ja nopeutuu. Kotimaiset ja kansainväliset maksut on mahdollista hoitaa jatkossa mobiilisti. Maksuliikenteen turvallisuus varmistetaan Elisa Varmenteen avulla.

Sähköisen maksamisen riskienhallintaan erikoistunut kasvuyritys Epygg on kehittänyt maksupalvelun, jonka ansiosta kansainvälisetkin maksut voi maksaa mobiilisti. Epygg esitteli yhdessä Elisan kanssa uutta menetelmää toukokuun lopulla Suomen Pankin maksufoorumissa.

"Olemme ylpeitä voituamme näyttää maailman ensimmäisen matkapuhelimella tehdyn SEPA-suoraveloituksen. Samalla periaatteella hoituvat niin verkko-ostokset kuin tuotteiden tai palvelujen maksu kivijalkakaupoissakin. Mobiilivarmenteen ansiosta maksujen turvallisuus ja helppous avaavat kokonaan uuden aikakauden kansainväliseen sähköiseen maksamiseen", Epygg Oy:n toimitusjohtaja Pasi Ranki sanoo. 

Puhelimella tehtäviin maksusuorituksiin tarvitaan operaattoriyhteistyönä kehitetty vahva sähköisen tunnistamisen väline, mobiilivarmenne. NFC-sirulliset puhelimet tulevat jatkossa parantamaan käyttökokemusta entisestään. Suomen Pankin maksufoorumissa esitellyssä SEPA-suoraveloituksessa käytettiin Nokian NFC-sirullista puhelinta sekä Elisa Varmennetta käyttäjän tunnistamiseen. Maksusuoritus siirtyi suomalaiselta maksajalta saksalaiselle pankkitilille.

Parempaa riskienhallintaa ja helpompaa asiointia

Mobiilimaksujen turvallisuus voidaan varmistaa sähköisen tunnistamisen välineen, mobiilivarmenteen avulla. Mobiilivarmenne parantaa asioinnin turvallisuutta sekä ostajan että myyjän kannalta.

"Mobiilivarmenne helpottaa ja nopeuttaa merkittävästi asiointia ja vie kansainvälisen mobiilimaksamisen uudelle tasolle. Luottokorttitietojen ilmoittamisen sijaan maksutapahtuma hoituu näppäilemällä oma henkilökohtainen tunnusluku omaan matkapuhelimeen. Yrityksille mobiilivarmenne tuo lisäturvaa riskienhallintaan ja kasvupotentiaalia liikevaihtoon ostokynnystä madaltamalla", Elisa Varmenteesta vastaava liiketoimintapäällikkö Mika Repo toteaa.

Epyggin kehittämä uusi menetelmä mahdollistaa tuotteiden ja palvelujen maksamisen jatkossa myös matkapuhelimella. Puhelimeen asennetun Epygg-ohjelman avulla käyttäjä voi verkkokaupassa siirtyä nappia painamalla maksamiseen tai maksaa ostokset kassalla matkapuhelinta käyttäen. Käyttäjän hyväksymisen jälkeen maksu siirtyy Epyggin maksujenvälityspalveluun ja sieltä edelleen maksun saajan tilille.

Lisätiedot:
Maksujenvälityspalvelusta: Epygg Oy, Pasi Ranki, toimitusjohtaja, 050 913 5838, etunimi.sukunimi@epygg.com
Mobiilivarmenteesta ja -maksamisesta: Elisa Oyj, Mika Repo, liiketoimintapäällikkö, 050 303 8260, etunimi.sukunimi@elisa.fi


Epygg Oy
on sähköisen maksamisen riskienhallintaan erikoistunut kasvuyritys. Epygg tarjoaa riskienhallintapalveluiden lisäksi laiteriippumattomia maksujenvälityspalveluita sekä sähköisen maksamisen konsultointipalveluita. Epyggillä on SEPA-suoraveloituspalvelun lisäksi lähes 30 muuta maksutapaa. Lisätietoja www.epygg.com.

SEPA on lyhenne yhtenäisestä euromaksualueesta, Single Euro Payments Area. EU alueella tähän on siirrytty askelittain, joista viimeisimpänä on kansallisten suoraveloitusten korvaaminen SEPA-suoraveloituksella.

NFC (Near Field Communication) mahdollistaa radiotaajuisen etätunnistuksen hyvin lyhyillä etäisyyksillä. NFC on nopeasti yleistymässä oleva tekniikka, erityisesti matkapuhelimissa. Merkittävimmät matkapuhelinvalmistajat ovat jo tuoneet, tai ovat tuomassa NFC kykyisiä puhelimia markkinoille.

Elisa Varmenne on SIM-korttiin liitettävä sähköinen henkilöllisyystodistus eli mobiilivarmenne, joka toimii sähköisenä henkilöllisyystodistuksena. Elisa Varmenteella voi turvallisesti todistaa henkilöllisyyden ja hyväksyä toimenpiteitä verkossa, puhelimitse tai kasvokkain. Varmenteen avulla voi esimerkiksi tunnistautua tai vahvistaa ostoksia verkkopalvelussa, allekirjoittaa sähköisesti puhelin- tai verkkopalvelussa tehtyjä sopimuksia ja varmentaa henkilöidenvälisiä keskinäisiä sopimuksia. Lisätiedot www.elisa.fi/varmenne

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme viihtymistä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman 3G-verkon. Liikevaihtomme vuonna 2010 oli 1,46 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 600. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi   

Mobiilivarmenne on FiCom-yhteistyössä tuotettu matkapuhelimen sim-korttiin liitettävä palvelu, joka toimii sähköisenä henkilöllisyystodistuksena. Sen avulla varmennetaan henkilöllisyys erilaisiin sähköisiin palveluihin kirjautumisessa sekä sähköisissä allekirjoituksissa. Mobiilivarmennetta voi käyttää myös henkilöiden keskinäisessä asioinnissa. Palvelu toimii lähes kaikkien suomalaisten matkapuhelimilla riippumatta kuluttajan tai palveluntarjoajan operaattorista. Lisätiedot: www.mobiilivarmenne.fi

Avainsanat:

Tilaa