Finpro selvitti Elorannan raporttiin kansallisten sijoitusstrategioiden menestystarinat

Report this content

Finpron toteuttaman kansainvälisen vertailun perusteella onnistunut kansallinen investointistrategia edistää ulkomaisia investointeja muun muassa erikoistalousalueilla ja korkealla tuottavuudella. Finpro laati maakohtaiset selvitykset osana selvitysmies Jorma Elorannan esitystä investointistrategiaksi, jolla edistetään ulkomaisia investointeja Suomeen.

”Selvityksemme mukaan menestystekijöitä kansallisessa investointistrategiassa voivat olla esimerkiksi erikoistalousalueiden muodostaminen ja korkea tuottavuus kehitettävien toimialojen valintakriteerinä. Tietoa eri mahdollisuuksista on tarjottava ulkomaisille sijoittajille one-stop shop -menetelmällä. Kansallisesti tämä tarkoittaa vastuiden kirkastamista ja sisäisen yhteistyön lisäämistä”, kertoo Finpron toimitusjohtaja Kari Häyrinen.

Finpron kansainvälinen asiantuntijaverkosto arvioi vuoden 2011 lopussa kymmenen maan kansalliset investointistrategiat (Itävalta, Tanska, Viro, Saksa, Irlanti, Israel, Etelä-Korea, Ruotsi, Puola ja Singapore). Finpro selvitti, miten maat ovat luoneet kansalliset investointistrategiansa ja voiko Suomi oppia jotakin näistä esimerkeistä.

”Selvitykseen valituissa maissa on kussakin hyviä esimerkkejä onnistuneista investointistrategioista. Esimerkiksi Puola on onnistunut keräämään viime aikoina yli 200 ulkomaista investointia strategiansa avulla. Singapore on keskittynyt valittuihin ydintoimialoihin ja osoittanut näille vahvaa poliittista tukea. Vertailumaiden investointistrategiat eivät kuitenkaan sellaisenaan ole kopioitavissa, vaan oleellista on valita toteuttamiskelpoiset asiat, jotka edistävät ulkomaisia investointeja Suomeen”, Häyrinen sanoo.

Selvityksen mukaan investointistrategiassa edistettävien painopistealojen valinnassa on huomioitava pitkän tähtäimen kasvu ja mahdollisuudet uusien työpaikkojen luomiseen. Investointiympäristö on muokattava houkuttelevaksi erilaisin taloudellisin kannustimin sekä suunnitelmallisen ja pitkäjänteisen elinkeinopolitiikan keinoin. Lisäksi investointeja on seurattava tarkasti ja kansallista strategiaa on mukautettava jatkuvasti kansainvälisen toimintaympäristön muutoksiin.

Ensimmäiset askeleet jo otettu Suomessa

”Merkittävä askel sisäisen yhteistyön tehostamiseksi otettiin jo joulukuussa, kun Invest in Finlandin toiminnot päätettiin yhdistää osaksi Finpron kansainvälistä verkostoa kesäkuuhun 2012 mennessä. Finpron kansainvälisen markkinaosaamisen ja valmiin 55 ulkomaisen toimipisteen verkoston hyödyntäminen luovat erinomaiset edellytykset johdonmukaiselle työlle ulkomaisten investointien lisäämiseksi Suomeen. Kansallinen investointistrategia ohjaa toimintaa, kokoaa eri toimijat yhteen ja mahdollistaa toiminnan yhteisten tavoitteiden eteen”, Häyrinen sanoo.

”Tärkeimmät keinot ulkomaisten investointien edistämiseen ovat elinkeinopolitiikka, jolla luodaan puitteet maan kilpailukyvylle, maan yleinen tunnettuus ja imago sekä proaktiivinen yrityksiin kohdistuva myynti- ja markkinointityö”, toteaa Invest in Finlandin toimitusjohtaja Tuomo Airaksinen.

Raportti on nähtävissä Finpron verkkosivuilla: http://www.finpro.fi/finpro-benchmarks-national-investment-strategies

Lisätietoja:
Kari Häyrinen, toimitusjohtaja, Finpro, kari.hayrinen(a)finpro.fi, puh. 040 343 3464
Outi Torniainen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Finpro, outi.torniainen(a)finpro.fi puh. 040 512 1375
Tuomo Airaksinen, toimitusjohtaja, Invest in Finland, tuomo.airaksinen(a)investinfinland.fi, puh. 010 773 0302
Minna Hakaoja, viestintäjohtaja, Invest in Finland, minna.hakaoja(a)investinfinland.fi, puh. 010 773 0320

Finpro, maailmanlaajuisesti toimiva organisaatio, rakentaa suomalaisten yritysten kasvua ja menestystä kansainvälisillä markkinoilla. Finpro verkostoituu asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa hyödyksi paikallisesti ja kansainvälisesti. Meillä on yli 370 asiantuntijaa, jotka työskentelevät 66 toimipisteessä lähes 50 eri maassa.

Finpro avaa tulevaisuuden mahdollisuudet kansainvälisillä markkinoilla. Osaamisemme ja palvelumme vauhdittavat asiakkaidemme menestystä kansainvälistymisen eri vaiheissa; autamme heitä olemaan oikeilla markkinoilla oikeaan aikaan kilpailukykyisellä konseptilla, tuotteilla ja palveluilla. Yrityksille tehtävien toimeksiantojen lisäksi Finpro hallinnoi merkittäviä kansainvälisiä hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland, koulutusvientiä edistävä Future Learning Finland ja innovaatiotoimijoiden verkosto FinNode.

Lisätietoja Finprosta verkkosivuillamme www.finpro.fi

Avainsanat:

Tilaa