Harva selvittää tulevan kotinsa hometilanteen

Report this content

Suomalaiset vaivautuvat harvoin tutkimaan uuden kotinsa hometilanteen ennen muuttoa. Noin puolet suomalaisista uskoo kuitenkin tuntevansa homeen oireet ja sen mahdolliset merkit rakennuksessa. Tulokset selviävät ruotsalaisen ilmanpuhdistinvalmistaja Blueairin tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Vain noin neljäsosa (24 %) suomalaisista on selvittänyt nykyisen kotinsa hometilanteen ennen sinne muuttamista. Nykyiseen kotiinsa muuttaessaan rakennushomeesta oli huolissaan 12 prosenttia vastanneista. Tulokset selviävät ruotsalaisen ilmanpuhdistimiin erikoistuneen Blueairin tuoreesta kyselytutkimuksesta, jolla kartoitettiin suomalaisten näkemyksiä ilmanlaadusta.

− Vastausten perusteella hometilanne kiinnostaa omistusasunnossa asuvia enemmän kuin vuokralla asuvia. Kyselytutkimuksemme kertoo, että omistusasunnossa asuvista suomalaisista 30 prosenttia oli selvittänyt ennen muuttoaan, onko asunnossa rakennushometta, kun taas vuokraajista saman oli tehnyt vain 15 prosenttia. On toki luonnollista, että asunnon kunto kiinnostaa enemmän silloin, kun kotiin on sijoitettu omaa rahaa, kertoo Blueairin operatiivinen johtaja Herman Pihlträd.

Aktiivisimpia hometilanteen selvittäjiä olivat omakotitalossa asujat, joista 35 prosenttia oli selvittänyt hometilanteen. Rivitalossa asuvista selvityksen oli tehnyt 22 prosenttia ja kerrostalossa asuvista vain 16 prosenttia.

Kotia enemmän mahdollisen homeen olemassaolo arveluttaa vastaajia lasten päiväkodeissa tai kouluissa. Jopa 33 prosenttia vastaajista, joilla on luonaan asuvia alaikäisiä lapsia, kertoi olevansa huolissaan mahdollisesta homeesta lastensa päiväkodissa tai koulussa. Noin 10 prosenttia kyselytutkimukseen osallistuneista vanhemmista kertoi homeen aiheuttaneen lapsilleen oireita päiväkodissa tai koulussa.

− Erityisesti koulujen homeongelmista on viime aikoina keskusteltu Suomessa paljon, ja aihe herättää huolta vanhemmissa syystäkin, sillä ongelmaa on hankala itse arvioida. Vanhemmat viettävät usein hyvin vähän aikaa päiväkoti- tai koulurakennuksessa, eikä lapsi osaa välttämättä itse kertoa kosteusvaurion merkeistä tai oireista, Pihlträd sanoo.

Nuoret tunnistavat homeen heikoimmin

Vaikka home ei viekään useimmilta yöunia, suomalaisilla on vahva luottamus kykyynsä tunnistaa homeen olemassaolon. Noin puolet (49 %) vastaajista kertoi tuntevansa hyvin mahdolliset merkit siitä, että rakennuksessa on hometta. Samoin vastaajat kertoivat tuntevansa homeen aiheuttamat oireet hyvin.

Vastaajista heikoimmin homeisen rakennuksen merkkejä tunsivat nuoremmat ikäluokat. 18−24-vuotiaista vastanneista 34 prosenttia sanoi tuntevansa mahdolliset merkit hyvin, kun vastaava osuus 55−70-vuotiaista oli 57 prosenttia.

− Rakennusten sisäilmaongelmat ja niiden merkit ja oireet ovat ihmisillä hyvin tiedossa, ja aihe on nyt paljon esillä. Silti oman kodin ilmanlaatua tulee harvoin ajatelleeksi, ja sen mittaaminen ja parantaminen mielletään usein monimutkaisiksi asioiksi, vaikka ne eivät sitä tosiasiassa ole. Ilmanpuhdistin on tehokas apu kodin sisäilmaongelmiin, kunhan laite toimii riittävän monipuolisesti erilaisia ilmanlaatua heikentäviä ongelmia vastaan, Pihlträd sanoo.

Tiedot perustuvat Blueair AB:n tilaamaan kyselytutkimukseen, jonka suunnitteli ja analyysoi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. Kysely toteutettiin M3 Research Oy:n internet-paneelissa syyskuussa 2016 ja sen aineistona oli 1 000 vastaajan otos 18–70-vuotiaista suomalaisista. Kyselytutkimuksen lähtöotos oli kansallisesti edustava.

Mediayhteydet Suomessa:
blueair-pbm@bm.com

Blueair
Blueairin tuotteet parantavat sisäilman laatua kodeissa ja toimistoissa yli 50 maassa. Niiden suunnittelun etusijalla ovat laatu, energiatehokkuus ja ympäristön huomioiminen. Blueairin ilmanpuhdistimet sieppaavat huoneilmassa liikkuvat allergeenit, astman aiheuttajat, virukset, bakteerit ja muut epäpuhtaudet hiljaisesti mutta tehokkaasti. blueair.com/fi

Avainsanat:

Tilaa