Hetzner Finlandin ensimmäisen datakeskusken peruskivi muurattiin Tuusulassa

Report this content

Hetzner Finlandin ensimmäisen datakeskuksen rakentaminen Etelä-Tuusulassa lentokentän kupeessa on alkamassa. Rakennuksen peruskivi muurattiin 15. joulukuuta, ja datakeskustoimintojen arvioidaan alkavan syksyllä 2017.

Peruskiven muuraukseen Tuusulassa osallistuivat kansanedustaja Antti Kaikkonen, kunnanjohtaja Hannu Joensivu, Suomen Saksan suurlähettiläs Dorothee Janetzke-Wenzel ja Hetzner Online GmbH:n toimitusjohtaja Martin Hetzner.

Ensimmäinen datakeskus nousee tontille vuoden 2017 ensimmäisen puoliskon kuluessa, ja seuraavat tulevina vuosina. Tuusulan datakeskukset rakennetaan Hetzner Onlinen itse kehittämän, palkitun konseptin mukaisesti. Hetzner on rakentanut Saksassa 20-vuotisen toimintansa aikana jo parikymmentä datakeskusta ja onnistunut luomaan hyvin energiatehokkaan rakennuskonseptin.

Saksalainen hostingpalveluiden tuottaja ja datakeskustoimija Hetzner Online GmbH julkaisi viime vuoden lopulla tiedon Tuusulan datakeskusinvestoinnistaan. Pohjoiset ilmasto-olosuhteet, maantieteellinen sijainti itäisen ja läntisen Euroopan välissä samoin kuin alhainen sähkön hinta olivat tärkeimmät perustelut Hetznerin sijoittumiselle Suomeen.

– Lopullista päätöksentekoa helpotti hyvä yhteistyö sekä Tuusulan kunnan että Finpron Invest in Finlandin kanssa. Tänään olemme iloisia nähdessämme, että projekti on hyvissä käsissä ja ensimmäisen datakeskuksen rakentaminen alkamassa, toteaa Hetzner Online GmbH:n perustaja ja toimitusjohtaja Martin Hetzner.

Hetzner Finlandin datakeskuksen maanrakennustyöt alkoivat elokuussa. Tällä hetkellä käynnissä ovat ensimmäisen rakennukset perustustyöt, ja datakeskuksen varsinainen rakentaminen alkaa alkukevään aikana. Rakentamisessa käytetään suomalaisia materiaaleja ja urakoitsijoita, joten projekti on piristysruiske myös alueen rakentamiselle.

Tuusulaan rakentuva datakeskus täydentää Hetzner Onlinen Saksan Falkensteinissa ja Nürnbergissa sijaitsevia palvelinkeskuksia. Euroopassa sijaitsevien datakeskusten lisäksi yrityksellä on yksi datakeskus Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Yrityksellä on datakeskusasiakkaita yli 120 maassa, ja myös Tuusulan yksikön kapasiteetti palvelee valmistuttuaan Hetznerin asiakkaita ympäri maailman.

Lisää datakeskusinvetointeja Suomeen

Finpron Invest in Finlandin tavoitteena on edistää digitaalista infrastruktuuria ja kehittää asiantuntemusta, joka mahdollistaa turvallisen, luotettavan, kustannustehokkaan ja ympäristötietoisen liiketoiminnan Suomessa. Tämä työ on jo poikinut useita isoja investointeja.

Hetzner Onlinen liiketoimintamalli sopii erinomaisesti tavotteisiimme, ja haluammekin toivottaa yrityksen lämpimästi tervetulleeksi Suomeen, toteaa Finpron Invest in Finlandin datakeskuliiketoimintojen johtaja Alpo Akujärvi.

Invest in Finland on markkinoinut Suomea datakeskusmaana aktiivisesti muutaman vuoden ajan, ja tänä aikana olemme onnistuneet hankkimaan noin kahden miljardin euron arvosta datakeskusinvestointeja. Juuri valmistunut Suomen ja Saksan välinen merikaapeli avaa uusia mahdollisuuksia toimintakulujen merkittävään laskuun erityisesti Keski-Euroopassa toimiville yrityksille. Hetzner Online tunnisti tämän mahdollisuuden nopeasti, mutta samat hyödyt ovat edelleen myös muiden toimijoiden ulottuvilla, Akujärvi jatkaa.

Kuvaaja Kari Kohvakka 

Kuvateksti:  Hetznerin ensimmäisen datakeskuksen peruskiven muurasivat Hetzner Online GmbH:n kehitysjohtaja Daniel Biller, Suomen Saksan suurlähettiläs Dorothee Janetzke-Wenzel, kansanedustaja Antti Kaikkonen ja kunnanjohtaja Hannu Joensivu.

Lisätietoja medialle

Ilari Seitsonen, Hetzner Finland Oy, Construction Manager (projektipäällikkö/rakentaminen)
p. 020 787 0392, ilari.seitsonen(at)hetzner.fi

Ari Kokkonen, Hetzner Finland Oy, Mission-Critical Facilities Engineer (projektipäällikkö/sähkö)
p. 020 787 0391, ari.kokkonen(at)hetzner.fi

Christian Fitz, Hetzner Online GmbH, Head of Marketing
tel. +49 9831 505 124, christian.fitz(at)hetzner.de

Alpo Akujärvi, Invest in Finland, Finpro, datakeskuliiketoimintojen johtaja
tel. +358 40 727 6131, alpo.akujarvi(at)investinfinland.fi

Hetzner Online GmbH on saksalainen hostingpalveluiden tuottaja ja datakeskustoimija. Sillä on asiakkaita yli 120 maassa ja työntekijöitä noin 200. Vuonna 1997 perustettu yritys tarjoaa asiakkailleen laadukkaita hostingpalveluita sekä infrastruktuurin, joka mahdollistaan internetsivujen tehokkaan käytön. Hetzner Onlinen kasvun maailmanlaajuiseksi toimijaksi on mahdollistanut vakaa teknologia, houkutteleva hinnoittelu ja joustava palvelu. Yritys on palkittu useaan otteeseen Saksassa mm. innovatiivisesta ja energiatehokkaasta konseptistaan. www.hetzner.com

Hetzner Finland Oy on perustettu syksyllä 2015. Sen ensimmäisen palvelinkeskuksen rakentaminen alkoi elokuussa 2016, ja varsinaisen toiminnan arvioidaan alkavan vuoden 2017 aikana. Tulevina vuosina Tuusulan datakeskus täydentyy uusilla konesaleilla, joiden kapasiteetti palvelee Hetznerin asiakkaita ympäri maailman.

Finpron osana toimiva Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. www.investinfinland.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia