HP:lta lisää potkua kansalaisten ja yritysasiakkaiden palveluun

Report this content

Maailman suurin teknologiayhtiö HP on julkistanut tänään visionsa ”Instant-On Enterprise”-periaatteella toimiville organisaatioille. Tällaiset yritykset ja yhteisöt kytkevät teknologiaa toimintaansa palvellakseen paremmin asiakkaiden ja kansalaisten nopeasti muuttuvia tarpeita. Samassa yhteydessä HP julkisti myös joukon uusia ratkaisuja, jotka auttavat yrityksiä ja julkishallintoa rakentamaan omia Instant-On Enterprise -kokonaisuuksiaan. HP:n teettämä tuore tutkimus paljastaa, että tarve asiakaspalvelun tehostamiseen on tunnistettu yrityksissä.

Tutkimuksen mukaan it-ratkaisujen rooli on siirtymässä tukitoiminnosta kiinteäksi osaksi yritysten ja organisaatioiden toimintaa. Tutkimustuloksista käy ilmi, että 86 prosenttia ylemmän tason johtajista pitää muuttuviin asiakasodotuksiin mukautumista tehokkaana ratkaisuna palvelutason parantamiseen. 78 prosenttia uskoo, että teknologia on avain liiketoiminnan ja hallinnon innovoinnin tehostamiseen. Vastaajista 85 prosenttia totesi myös, että teknologian menestyksekäs soveltaminen edellyttää sen sulauttamista tiiviiksi osaksi organisaation kaikkea toimintaa.

Maailmanlaajuisessa tutkimuksessa haastateltiin 560 julkishallinnon sekä keskisuurten ja suuryritysten liiketoiminta- ja teknologiajohtajaa. Haastatelluista johtajista neljännes edusti 500–999 työntekijän organisaatioita ja loput suurempia tahoja.

Muutos ulottuu it-infran perustaan saakka

Mobiililaitteiden käytön ja pilvitietojenkäsittelyn yleistyessä kaikki toiminta siirtyy verkkoon ja muuttuu luonteeltaan välittömäksi. Tästä johtuen myös asiakkaat ja kansalaiset odottavat vastauksia kysymyksiinsä muutamassa hetkessä useiden viikkojen tai päivien sijaan.

HP:n uusi tuote- ja palvelukokonaisuus auttaa järjestämään organisaation koko teknologian käytön uusiksi niin, että se tukee liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Instant-On Enterprise -toimintamalliin tähtäävä muutos kattaa niin liiketoiminnan vaatimat palvelut, liikkuvaan työhön tarvittavat päätelaitteet kuin kaiken tietoliikenteen taustalla toimivat konesalitkin.

”Asiakkaiden ja kansalaisten odotusten ja organisaatioiden palvelukyvyn välinen kuilu pitää kuroa umpeen”, toteaa HP Suomen toimitusjohtaja Mika Sarhimaa. ”Instant-On Enterprise tuo huikeita kilpailuetuja antamalla yrityksille työkalut ja kapasiteetin vastata asiakaskuntansa, kumppaneidensa ja työntekijöidensä tarpeisiin välittömästi. Tällaista ratkaisukokonaisuutta ei muilta toimittajilta saa.”

Integroitujen ratkaisujen valikoima pohjautuu HP:n laajaan laitteisto-, ohjelmisto- ja palvelutarjoomaan. Kokonaisuus tarjoaa keinot it-infrastruktuurin nykyaikaistamiseen ja uudelleenjärjestelemiseen Instant-On Enterprise -malliin pääsemiseksi. Kokonaisuuden muodostavat:

     -     HP Application Transformation -ratkaisut, jotka muuttavat vanhentuneet sovellukset ja kankeat prosessit vastaamaan nykyaikaa,

     -     HP Converged Infrastructure -ratkaisut, jotka tarjoavat yhdentyneen infrastruktuurin perusteella toimivan, kustannustehokkaan ja mukautumiskykyisen vaihtoehdon vanhakantaiselle, siiloutuneelle it-infralle,

     -     HP Enterprise Security -ratkaisut, jotka hoitavat tietoturvan kokonaisvaltaisesti heikentämättä järjestelmän joustavuutta,

     -     HP Information Optimization -ratkaisut, jotka auttavat asiakkaita luomaan uuden toimintamallin, jossa tiedon hankinta, varastointi ja käyttö hoidetaan turvallisesti, sekä

     -     HP Hybrid Delivery, joka auttaa yrityksiä luomaan palveluilleen toimitusstrategian sekä rakentamaan, hallinnoimaan ja hyödyntämään palveluita itselleen sopivimman toimitusmallin mukaisesti.

Lisätietoja HP:n uusista ratkaisuista sekä esittelyvideo on saatavilla osoitteessa www.hp.com/go/InstantOnEnterprise2010.

Mediayhteydet: Taina Kaitala, puh. 050 372 3406, etunimi.sukunimi@hp.com

HP
HP luo teknologiaa, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia ihmisille, yrityksille, julkiselle hallinnolle ja yhteiskunnalle. Maailman suurimpana teknologiayrityksenä HP tarjoaa kokonaisuuden, joka kattaa tulostuksen, henkilökohtaisen tietojenkäsittelyn, ohjelmistot, palvelut ja it-infrastruktuurin järjestelmät asiakkaiden ongelmien ratkaisemiseen. Lisätietoja HP:sta (NYSE: HPQ) löytyy osoitteista
www.hp.com ja www.hp.fi.

Avainsanat:

Tilaa