Huono sisäilma vaikuttaa työtehoon - jaksaminen herpaantuu jo tunnissa

Report this content

Huono sisäilma vaikuttaa nopeasti viihtyvyyteen ja työtehoon. Viimeistään tunnin jälkeen sekä työntekijöiden että opiskelijoiden työskentely huonossa huoneilmassa alkaa tökkiä. Pitkäaikainen altistus sisäilman epäpuhtauksille voi myös olla terveydelle vaaraksi. Sisäilman laatu huolettaa suomalaisia työpaikkojen lisäksi etenkin lasten kouluissa ja päiväkodeissa.

Huono ilmanlaatu nujertaa suomalaisten työ- ja opiskelutehon noin tunnissa, selviää ruotsalaisen ilmanpuhdistimiin erikoistuneen Blueairin kyselytutkimuksesta, jolla kartoitettiin suomalaisten näkemyksiä ilmanlaadusta. Sisätöissä työskentelevät vastaajat arvioivat voivansa työskennellä keskimäärin 63 minuuttia ja 27 sekuntia ennen kuin huono ilmanlaatu alkaa vaikuttaa työtehoon. Vastaavasti opiskelijat arvioivat pystyvänsä opiskelemaan luokkahuoneessa keskimäärin 67 minuuttia ja 31 sekuntia, ennen kuin huomaavat huonon ilmanlaadun vaikuttavan opiskelutehoon.

– Huono sisäilma on haitaksi sekä työntekijöille että työnantajalle. Se alentaa viihtyvyyttä ja sitä kautta työtehoa, ja voi lisäksi aiheuttaa myös terveyshaittoja. Ulkoilmasta sisätiloihin tunkeutuvat hiukkasmaiset epäpuhtaudet kasvattavat muun muassa astman, keuhkosyövän ja sydänkohtauksen riskiä. Siksi ei ole samantekevää minkälaista ilmaa hengitämme työ- ja opiskelupaikoilla, kertoo Blueairin operatiivinen johtaja Herman Pihlträd.

Koulujen ja päiväkotien ilmanlaatu arveluttaa eniten

Oman työpaikkansa ilmanlaadusta oli huolissaan 40 prosenttia työssäkäyvistä vastaajista, ja kyselyyn vastanneista opiskelijoista joka kolmas (33 %) kertoi olevansa huolissaan opiskelupaikkansa ilmanlaadusta. Työpaikkojen ja kotien sijaan sisäilman laadusta ollaan kuitenkin eniten huolissaan lasten koulujen ja päiväkotien osalta. Alaikäisten lasten vanhemmista joka toinen (49 %) kertoi olevansa huolissaan lastensa koulun tai päiväkodin ilmanlaadusta.

– Aihe herättää syystäkin huolta, sillä lapset ovat erityisen herkkiä epäpuhtaan ilman vaikutuksille vanhusten ja allergikkojen lisäksi. Vanhempien on myös hankala arvioida itse päivä- tai koulurakennusten sisäilman ongelmia lyhyiden käyntiensä aikana. Vanhemmat viettävät päiväkoti- tai koulurakennuksissa tyypillisesti vain hetken. Lapsi taas ei välttämättä osaa itse tunnistaa huonon sisäilman merkkejä tai oireita, Pihlträd sanoo.

Puolet (49 %) suomalaisista kokee, että huonolaatuinen sisäilma on helppo havaita. Kyselytutkimukseen vastanneet antoivat työ- ja opiskelupaikkojensa sisäilman laadulle keskimäärin tyydyttävät kouluarvosanat (7,24 työpaikoilla ja 7,40 opiskelupaikoilla). Kodeissa sisäilman laatu puolestaan arvioitiin keskimäärin hyväksi (8,27). Eniten huolta kodin ilmanlaatu aiheutti Etelä-Suomessa, jossa 24 prosenttia vastaajista kertoi olevansa aiheesta huolissaan.

Tiedot perustuvat Blueair AB:n tilaamaan kyselytutkimukseen, jonka suunnitteli ja analysoi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. Kysely toteutettiin M3 Research Oy:n internet-paneelissa syyskuussa 2016 ja sen aineistona oli 1 000 vastaajan otos 18–70-vuotiaista suomalaisista. Kyselytutkimuksen lähtöotos oli kansallisesti edustava.

Mediayhteydet Suomessa:
blueair-pbm@bm.com

Blueair
Yli 60 maassa myytävät Blueairin tuotteet puhdistavat sisäilmaa ja edistävät terveyttä ja hyvinvointia kodeissa ja työpaikoilla. Blueairin ilmanpuhdistimet poistavat huoneilmasta pölyhiukkasia, kemikaaleja, siitepölyä, allergeeneja, kuituja, viruksia ja muita epäpuhtauksia hiljaisesti mutta tehokkaasti. blueair.com/fi

Avainsanat:

Tilaa