ISS haluaa lisätä ammattitaidon arvostusta tukemalla Oulun Taitaja-kisoja

ISS Palvelut on jo kolmatta vuotta yksi Taitaja-kisojen pääyhteistyökumppaneista. Tavoitteena on lisätä ammatillisen koulutuksen vetovoimaa ja nuorten kiinnostusta kiinteistöpalvelualan ammatteihin. Tänä vuonna ISS tukee myös erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailuja.

ISS Palvelut on yksi Oulussa 27.–29.4. järjestettävän ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman, Taitaja 2010:n, pääyhteistyökumppaneista. ISS:n omat ammattilaiset toimivat tuomareina valitsimiensa lajikumppanuuksien finaaleissa, joissa voittajat palkitaan muun muassa kesätyöpaikalla ISS Palveluissa. – Arvostamme ammattitaitoa ja haluamme tietysti parhaat ammattiosaajat palvelukseemme. Kannustamme myös nykyistä henkilökuntaamme ammattitutkintojen suorittamisessa. Sponsoroimalla Taitaja-tapahtumaa pyrimme tuomaan nuorille tietoa ISS:stä ja kiinteistöpalvelualasta sekä varmistamaan, että ISS saa hyviä, ammattitaitoisia työntekijöitä myös tulevaisuudessa, toteaa ISS Palveluiden henkilöstöjohtaja Sirpa Huuskonen. ISS Palvelut työllistää tällä hetkellä noin 12 000 kiinteistöpalvelualan ammattilaista ympäri Suomea. Merkittävä osa henkilöstöstä on nuoria, alle 25-vuotiaita työntekijöitä. Lisäksi ISS Palvelut työllistää joka kesä noin 2 000 kesätyöntekijää eri puolilla maata. – Taantuma on osunut erityisesti nuoriin ja nuorisotyöttömyys hipoo 1990-luvun alun tasoa. Tavoitteenamme on kiinnittää nuorten huomio ISS:n eri alojen työllistämismahdollisuuksiin ja tulevaisuuden näkymiin sekä esitellä konkreettisesti, mitä eri aloilla työskentely käytännössä on. Taitajakilpailun aikana opastamme nuoria työnhakuun pitämällä jokaisena kilpailupäivänä tietoiskuja otsikolla "Opi työnhaun Taitajaksi", kertoo Huuskonen. ISS korostaa monimuotoisen työelämän tärkeyttä TaitajaPLUS-yhteistyöllä Taitaja-kisojen yhteydessä järjestetään tänä vuonna erityistä tukea tarvitsevien TaitajaPLUS-kilpailut, joihin osallistumisen perusteena on jokin joka päiväseen elämään vaikuttava haitta tai vamma. Myös ISS haluaa edistää erilaisuuden arvostamista työyhteisössä ja kaikkien oikeutta kehittää omaa osaamistaan. – ISS Palvelujen monipuolinen tehtäväkenttä ja tapa tuottaa palveluita mahdollistaa runsaasti joustoa työntekijän kannalta. Hoidamme asiakkaan kiinteistössä erilaisia tehtäviä aina siivouksesta ruoka- ja aulapalveluihin. Tämä monipalvelumalli antaa hyvät mahdollisuudet työllistää osatyökykyisiä tai erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä, sillä pystymme räätälöimään työtehtäviä tarpeen mukaan, havainnollistaa Huuskonen.

Avainsanat:

Yrityksestä

Intohimonamme on auttaa asiakkaitamme määrittelemään olemassaolonsa tarkoitus, kuvaamaan identiteettinsä sekä viestimään niistä tunnistettavalla tavalla. Olemme viestintätoimisto, jossa analytiikan, PR:n, vaikuttajaviestinnän, talousviestinnän, strategisen suunnittelun ja visuaalisen tuotannon ammattilaiset on koottu yhteen luomaan innovatiivisia ideoita toimialojen, tieteenhaarojen ja kulttuurien rajojen yli. Lisätietoa: www.pohjoisrantabcw.com

Tilaa