ISS Teollisuuspalveluille laadunhallinnan sertifikaatti

Report this content

ISS Teollisuuspalveluiden Uudenmaan toimipisteelle myönnetään 3. helmikuuta sertifikaatti laadukkaan ja tehokkaan toiminnan jatkuvasta kehittämisestä. Kuluvan vuoden aikana tullaan auditoimaan myös muut ISS Teollisuuspalveluiden toimipisteet.

KH FIN OY / Finlog Audit Oy suoritti lokakuun aikana ISS Teollisuuspalveluiden Uudenmaan toimipisteessä laatu-, ympäristö- ja työturvallisuusasioiden ulkoisen auditoinnin. Toiminta todettiin sertifikaatin vaatimuksia vastaavaksi. - Auditointi antaa meille varmuuden siitä, että ISS kehittyy oikeaan suuntaan. Tavoitteenamme on, että toimintamme on mahdollisimman virheetöntä, tehokasta ja turvallista. Tämä tarkoittaa myös kustannussäästöjä ja tyytyväisiä asiakkaita, ISS Teollisuuspalveluiden laatu- ja turvallisuuspäällikkö Hannu Kärkkäinen toteaa. ISS Teollisuuspalvelujen Uudenmaan toimipisteen yksi merkittävimpiä asiakkaita on Fortumin Loviisan yksikkö. Fortumin Loviisan logistiikkayksikön ryhmäpäällikkö Asko Tavi näkee sertifioinnissa selkeän kilpailuedun. - Me Fortumilla arvostamme suuresti sertifioituja kumppaneita. On poikkeuksellista, että tämän toimialan toimija kykenee hankkimaan kaikki nämä kolme sertifikaattia samalla kertaa. Tämä on upea saavutus, Asko Tavi sanoo. Turvallinen työ on parempaa Laadun ja tehokkuuden lisäksi myös työturvallisuus ja ympäristövastuullisuus nostettiin auditoinnissa esiin. - Työn turvallinen tekeminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme ja vaatimuksistamme. Riskialtis yritys ei ole haluttu yhteistyökumppani. Ympäristö- ja turvallisuusasiat ovatkin luonnollinen osa jokapäiväistä toimintaamme, Kärkkäinen summaa. Sertifikaatti luovutetaan 3.2.2010 kello 10 Porvoossa hotelli-ravintola Seurahovissa osoitteessa Rauhankatu 27. Tilaisuuden avaa ISS Teollisuupalvelut Oy:n toimitusjohtaja Harri Salmi ja sertifikaatin luovuttaa toimitusjohtaja Matti Kilpeläinen Finlog Audit Oy:stä. Lehdistön edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Avainsanat:

Tilaa