Janne Tägtströmistä Ciscon Suomen ja Baltian alueen toimitusjohtaja

Report this content

Tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuusyritys Ciscon palveluksessa 12 vuotta työskennellyt Janne Tägtström nousee Suomen ja Baltian alueen yksiköiden toimitusjohtajaksi.

Aiemmin teknologia- sekä asiantuntijajohtaja toiminut Janne Tägtstöm on nimitetty Ciscon Suomen ja Baltian alueen toimitusjohtajaksi. Aiemmissa positioissaan Tägtströmillä on ollut vahva rooli strategian toteutuksessa sekä uusien aaS-palveluratkaisujen (as-a-Service) rakentamisessa. Lisäksi hän on auttanut asiakkaita hyödyntämään uusia innovatiivisia liiketoimintaratkaisuja.  

- Olen onnellinen ja ylpeä siitä, että saan tämän mahdollisuuden. Cisco nimettiin hiljattain maailman parhaaksi työpaikaksi, ja odotan innolla yhteistyön jatkamista kaikkien työntekijöidemme, yhteistyökumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa, Janne Tägtström sanoo.

- Jotta voimme kehittää tulevaisuuden ratkaisuja, meidän on keskityttävä entistä enemmän teknologiamme tuottamaan lisäarvoon. Emme myy teknologiaa vain tuotteena, vaan palveluita, jotka luovat arvoa kumppaneillemme ja asiakkaillemme. Haluan Cisco Finlandin olevan kumppani, joka pystyy kaventamaan välimatkan teknologian ja palveluiden välillä, jotta asiakkaamme saavat kaiken lisäarvon irti kokonaisvaltaisista ratkaisuistamme, hän jatkaa.

Ciscon Pohjois-Euroopan varatoimitusjohtaja Niklas Andersson on tyytyväinen siihen, että Janne Tägtström saatiin Ciscon Suomen ja Baltian yksiköiden toimitusjohtajaksi.

- Janne on jo useiden vuosien ajan osoittanut erinomaista johtamistaitoa ja teknologiaosaamista, joten hänen valintansa Ciscon Suomen ja Baltian alueen toimitusjohtajaksi oli luonteva päätös. Markkinalla menestyminen vaatii syvällistä tuntemusta suomalaisista ja balttilaisista asiakkaista, heidän haasteistaan ​​ja siitä, kuinka Cisco voi yhteistyökumppaneidemme kanssa auttaa heitä menestymään digitalisessa maailmassa. Jannelta löytyy tähän valtavasti tietotaitoa, ja olen varma, että hän onnistuu erinomaisesti uudessa roolissaan, Andersson sanoo.

 

Satu Pusa
Account Director, Pohjoisranta-BCW
satu.pusa@bcw-global.com
PUH: +358 50 336 5039

Kasper Hansen
Viestintäpäällikkö, Cisco EMEAR North
kashanse@cisco.com

PUH: +45 5319 5285

Cisco

Cisco on maailman johtavimpia teknologiayrityksiä, joka on kehittänyt verkkoyhteyksiä vuodesta 1984. Työntekijämme, tuotteemme ja yhteistyökumppanimme auttavat yhteiskuntaa hyödyntämään tulevaisuuden mahdollisuudet tänään.

Cisco ja Ciscon käyttämä logo ovat rekisteröityjä tuotemerkkejä. Lue lisää tuotemerkeistä täällä: www.cisco.com/go/trademarks.

Tilaa