Kalle Ruuskanen SSP:n Pohjoismaiden toimitusjohtajaksi

Report this content

Kalle Ruuskanen 38, on nimitetty maailmanlaajuisen SSP-konsernin Pohjoismaiden toimitusjohtajaksi. Ruuskanen näkee matkustajien ravintolapalveluiden kehittyvän lentokentillä ja rautatieasemilla yhä räätälöidympään suuntaan.

Matkustajien ravintolapalveluihin erikoistuneen SSP:n Pohjoismaiden toimitusjohtajana Kalle Ruuskanen vastaa 1.10. alkaen Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron toiminnoista ja kuuluu SSP-konsernin kansainväliseen johtoryhmään.

Ravintola-alalla asiakkaat on ansaittava uudelleen joka päivä ylittämällä heidän odotuksensa. Matkustajien odotukset vaihtelevat huomattavasti tilanteen mukaan. Työmatkalaisen, perheen tai kaveriporukan odotukset ja tarpeet ovat erilaiset. Kilpailuetunamme on nopea reagointi kuluttajien muuttuviin odotuksiin, Kalle Ruuskanen sanoo.

Pohjoismaissa SSP toimii 28 lentoasemalla, 7 rautatieasemalla ja lukuissa muissa ravintolapalveluita tarjoavissa kohteissa, kuten ostoskeskuksissa.

–Maiden välillä lisätään parhaiden käytäntöjen ja innovaatioiden vaihtoa. Maat ovat kuitenkin palvelujen kehityskaaren eri vaiheissa. Tavoitteena ei ole tehdä samanlaisia lentokenttiä tai rautatieasemia vaan auttaa niitä erottautumaan ja olemaan innovatiivisia, Ruuskanen kertoo.

Asiakaslähtöisyys muutoksen avain

Viimeisen viiden vuoden aikana Ruuskanen on uudistanut merkittävästi ravintolapalveluja Helsinki-Vantaalla. Kansainvälisestä tunnustusta saanutta uudistustyötä on ohjannut asiakaslähtöisyys. Helsinki-Vantaan lentokentällä tehty kehitystyö näkyy myös yhtiön taloudellisessa menestyksessä. SSP Finlandin liikevaihto on lähes kaksinkertaistunut viidessä vuodessa yli 40 miljoonaan euroon. Suomessa toiminta on laajentunut myös Turun, Oulun ja Rovaniemen lentoasemille.

– Olemme tehneet SSP Finlandissa paljon oikein. Näitä hyviä toimintatapoja halutaan nyt tuoda myös muihin Pohjoismaihin, Ruuskanen kertoo.

Lisätietoja:
Johanna Sinerkari, Business Coordinator, SSP Finland, 050 522 7761, johanna.sinerkari@sspfinland.fi

SSP on johtava matkustusympäristöihin erikoistunut ruoka- ja juomapalveluiden tuottaja. Yritys operoi ravintoloita, baareja, kahviloita, ruokamaailmoja, loungeja ja myymälöitä lentokentillä, rautatieasemilla, huoltoasemilla ja muissa vapaa-ajan toimipaikoissa. SSP:n yli 30 000 työntekijää työskentelee yli 2 100 yksikössä 30 maassa eri puolilla maailmaa.

SSP edustaa yli 200 kansainvälistä, paikallista ja erikoisbrändiä. Niihin kuuluvat muun muassa Upper Crust, Starbucks, Caffè Ritazza, Burger King, M&S Simply Food, Millies Cookies, O’Leary’s, Caviar House & Prunier sekä johtavat aasialaiset brändit Ajisen Ramen ja Saboten sekä näyttävät räätälöidyt konseptit, kuten Geneven Montreux Jazz Café sekä palkittu Zürichin Center Bar.

Yli 60 vuoden kokemuksemme sekä ainutlaatuinen tuotemerkkien ja konseptien tuntemuksemme on keskeisessä roolissa tarjotessamme asiakkaillemme ainutkertaisia ruoka- ja juomaelämyksiä. Brändiportfoliomme on räätälöity vastaamaan erilaisia kohteiden vaatimuksia ja muita tekijöitä, kuten matkustajaprofiili, kuluttajien tarpeet, sijaintityyppi, koko ja design.

www.foodtravelexperts.com

Avainsanat:

Tilaa