Kiinalaiset matkailijat katsovat Pohjoismaihin: Suomessa kiinnostaa Lapin eksotiikka

Report this content

Suomi on muiden Pohjoismaiden tavoin herännyt houkuttelemaan kiinalaisia matkailijoita. Kiinalaiset matkailijat yöpyivät viime vuonna ensimmäistä kertaa yli 100 000 yötä Suomessa. Useat suomalaiset matkailuyritykset ovat tarttuneet aktiivisesti uusiin mahdollisuuksiin yhdessä Finpron kanssa.

Kiinan jatkuvasti vaurastuva ja kasvava keskiluokka matkustaa vuosi vuodelta enemmän. Vuoden 2012 aikana kiinalaiset tekivät yli 80 miljoonaa ulkomaanmatkaa.

– Hyvien suorien lentoyhteyksien lisäksi Suomen vahvuuksia ovat puhdas luonto ja eksoottiset luontoelämykset. Hyödyntämällä vahvuuksiamme, kehittämällä palveluja kiinalaisia matkailijoita ymmärtäen ja olemalla aktiivisesti läsnä Kiinan matkailumarkkinoilla, voimme varmistaa, että saamme osamme Kiinasta Eurooppaan suuntautuvista matkailijavirroista, kertoo Finpron matkailualasta vastaava seniorikonsultti Heli Mende.

Suomessa kiinalaismatkaajat kuluttivat vuonna 2011 yhteensä noin 36 miljoonaa euroa. MEK:n tuoreen kyselyn mukaan kiinalaiset arvioivat käyttävänsä kaikista kansalaisuuksista eniten rahaa Suomessa: keskimäärin 555 euroa matkaa kohden.

Ranskan ja Italian jälkeen Suomi?

– Kiinan vaurastuva keskiluokka haluaa nähdä Euroopassa ensin suosituimmat kohteen, kuten Rooman ja Pariisin. On selvää, että Suomi on vasta kokeneen kiinalaismatkailijan kohde, mutta juuri heille suomalaisilla matkailuyrityksillä onkin eniten tarjottavaa, Mende sanoo.

Suomalaiset matkailuyritykset tapasivat kiinalaisia matkanjärjestäjiä 8.11. Shanghaissa Finpron järjestämässä tilaisuudessa.

– Esimerkiksi Guangzhoun alue on Kiinan kaupan keskus ja siellä on äärimmäisen nopeasti kasvava keskiluokka, jota kiinnostaa myös Suomi matkakohteena. Suomen tulisi mielestäni panostaa Guangzhoun markkinaan, eikä jäädä syrjään. Markkina on aivan liian suuri hukattavaksi, toteaa Unitoursin toimitusjohtaja Kari Tirkkonen.

– Kiinnostus Aasiassa on kovaa ja odotamme kasvua nyt erityisesti Kiinasta sekä Koreasta vahvan Japanin rinnalle. Edellisvuoteen verrattuna Aasian matkustajamäärien odotetaan paikoitellen kasvavan useilla kymmenillä prosenteilla. Rovaniemellä kiinnostavat revontulet, lumi, porot, jäärakentaminen ja design, mutta kiinalaisille kohteen tekee uniikiksi mahdollisuus tavata Joulupukki vuoden jokaisena päivänä, kertoo Rovaniemen Matkailu ja Markkinoinnin toimitusjohtaja Sanna Kortelainen.

Suomalaisyritysten ja Finpron yhteisprojekti jatkuu keväällä 2014 kiinalaisten matkanjärjestäjien tutustumismatkoilla Suomeen yhteistyössä MEK:in kanssa.

– ­Aloite projektiin on tullut matkailuyrityksiltä, jotka ovat tiedostaneet Kiinan markkinoiden tulevaisuuden merkityksen ja havainneet, että käytännön työtä Kiinassa on lisättävä. Hyvällä suunnittelulla ja yhteisponnistuksilla Suomella on mahdollisuus kaksinkertaistaa kiinalaisten matkailijoiden määrä vuoteen 2020 mennessä. Tällöin kiinalaisten tuoman matkailutulon arvo voisi olla yli 70 miljoonaa euroa, mikäli kulutus pysyisi samalla tasolla kuin nyt, Mende jatkaa.

Vuonna 2012 Kiinalaisten matkailijoiden hotelliyöpymiset Pohjoismaissa:

  • Ruotsi: 145 435 (kasvu vuodesta 2011 8,4 %)
  • Tanska: 110 827 (kasvu vuodesta 2011 37,1 %)
  • Suomi: 96 135 (kasvu vuodesta 2011 8,4 %)
  • Norja: 86 007 (muutos vuodesta 2011 -0,2 %)

Lähde: http://www.mek.fi/tutkimukset-ja-tilastot/majoitustilastot/pohjoismainen-vertailu/

Kiinalaiset arvioivat käyttävänsä eniten rahaa Suomessa:

  1. Kiina 555 €
  2. Japani 528 €
  3. USA 475 €
  4. Ranska 467 €
  5. Italia 467 €
  6. Saksa 374 €
  7. Venäjä 248 €
  8. Ruotsi 222 €

Lähde: http://www.experiencebusiness.fi/media/matkailu-luvut/oske_infograafi_0913_web.pdf

Lisätietoja:
Heli Mende, seniorikonsultti, Finpro, 040 343 3376, heli.mende@finpro.fi
Sanna Kortelainen, toimitusjohtaja, Rovaniemen matkailu ja markkinointi Oy, 040 576 3414, sanna.kortelainen@rovaniemi.fi
Kari Tirkkonen, toimitusjohtaja, Unitours, 0500 507 040, kari.tirkkonen@unitours.fi
Outi Torniainen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Finpro, 040 512 1375, outi.torniainen@finpro.fi

Finpro on kansallinen suomalaisyritysten vientiä ja kansainvälistymistä edistävä ja ulkomaisia investointeja Suomeen hankkiva organisaatio. Finpro edistää asiakkaidensa kansainvälistä kasvua ja menestystä auttamalla niitä olemaan oikeilla markkinoilla oikeaan aikaan kilpailukykyisillä tuotteilla, palveluilla ja konsepteilla. Finpro verkostoituu asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa hyödyksi paikallisesti ja kansainvälisesti. 370 asiantuntijaamme työskentelee 69 toimipisteessä lähes 50 eri maassa. Yrityksille tehtävien toimeksiantojen lisäksi Finpro hallinnoi merkittäviä kansainvälisiä hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland ja Future Learning Finland. www.finpro.fi

Avainsanat:

Tilaa