Kilpilahden uusi tieyhteys avataan Porvoossa

Report this content

Kilpilahden uuden tieyhteyden pääväylä avataan 29.9.2011 klo 13.00. Noin kuuden kilometrin mittaisella tieyhteydellä Sipoon Boxista Porvoon Kilpilahteen parannetaan merkittävästi teollisuusalueen henkilö-, liikenne- ja ympäristöturvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta ja toimintavarmuutta.

– Tieyhteys parantaa liikenteen sujuvuutta, alueen turvallisuutta ja toimintavarmuutta täydentämällä alueen tieverkkoa ja jakamalla liikennettä kahdelle sisääntulotielle Kilpilahdessa. Erityistä hankkeessa on ollut se, että se on ollut Liikenneviraston, alueen kuntien ja alueen yritysten yhteishanke. Tämä yhteistyö on sujunut moitteettomasti, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jukka Hietaniemi Liikennevirastosta.

Tie otetaan nyt liikenteelle pääväylän osalta. Kilpilahden teollisuusalueen ratapihan kohdalta lähtevät yksityistiet Spjutsundintielle sekä Borealiksen tehtaille valmistuvat lokakuun aikana.

– Olemme erittäin iloisia siitä, että uusi tieyhteys Kilpilahden teollisuusalueelle saadaan käyttöön. Urakka sujui ongelmitta, vaikka teollisuusalueella oli jatkuvaa työmatka-, polttoneste- ja muuta liikennettä. Yksittäisen työmatkalaisen kannalta tie tuo vaihtoehtoja työmatkareitin valintaan, sanoo Neste Oilin Porvoon jalostamon johtaja Kari Kolsi.

Uusi tieyhteys on tärkeä koko Porvoon seudun kannalta.

–Tieyhteys vahvistaa koko Porvoon alueen kilpailu- ja kehityskykyä. Sijaitseehan Kilpilahdessa yksi Pohjois-Euroopan laajimmista kemian- ja muoviteollisuuden keskittymistä, painottaa Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula.

Kilpilahden uusi tieyhteys pähkinänkuoressa

–        Kilpilahden uusi tieyhteys, maantie 11746, kulkee Sipoon Boxista Kilpilahteen. Pohjoisessa tie alkaa maantieltä 170 (Uusi Porvoontie) ja suuntautuu Kilpilahden teollisuusalueen pohjoispuolitse maantielle 148 (Nesteentie) Kullooseen.

–        Tiehankkeeseen kuului kolmen sillan rakentaminen. Moottoritielle (valtatie 7) toteutettiin eritasoliittymä. Toinen hankkeeseen liittyvä silta rakennettiin teollisuusalueen ratapihan yli. Tie valaistaan kokonaan. Lisäksi hankkeeseen sisältyy jalankulku- ja polkupyörätien rakentaminen välille Borealis–Nesteentie, Nesteentien parantaminen Kulloossa sekä yksityistien toteuttaminen Borealiksen kohdalta maantielle 1534 (Spjutsundintie). Asutuksen kohdalle Boxissa on rakennettu meluvallit ja -kaiteet. Nopeusrajoitus uudella tiellä vaihtelee 60–80 km/h.

–        Tiesuunnitelma valmistui joulukuussa 2008 ja rakennussuunnitelma kesällä 2009. Työt alkoivat tammikuussa 2010 pintamaiden poistolla, moottoritien ylittävän sillan rakentamisella ja massanvaihtotöillä.

–        Pääväylä otetaan liikenteelle 29.9.2011. Hankkeen vihkiäisbrunssi järjestetään 7.10.2011 ja hanke on kokonaisuudessaan valmis lokakuussa 2011.

–        Hankkeen kustannukset alittavat alkuperäisen kustannusarvion, joka oli 25 miljoonaa euroa.

–        Tiehanke on Liikenneviraston, alueen kuntien ja alueen yritysten yhteishanke.

Lisätietoja
Liikennevirasto,projektipäällikkö Jukka Hietaniemi, puh. 0400 422 251, jukka.hietaniemi@liikennevirasto.fi

Pääurakoitsija Skanska Infra Oy, työmaapäällikkö Petri Mälkiä, puh. 020 719 2883, petri.malkia@skanska.fi

http://www.liikennevirasto.fi/kilpilahti

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia