Kodin ilma huonontuu huomaamatta – nämä 10 asiaa pilaavat sisäilmasi

Report this content

Suomalaisessa rakennuskannassa noin puolet ulkoilman epäpuhtauksista päätyy sisätiloihin hengitysilmaa pilaamaan. Liikenteen pakokaasut ja katupöly kummittelevat siis myös kodeissa asti, mutta osasyy huonoon sisäilmaan löytyy omasta toiminnasta. Tavalliset arkeen kuuluvat asiat, kuten ruoanlaitto, kynttilöiden polttaminen ja siivoaminen erilaisilla puhdistusaineilla vapauttavat ilmoille epäpuhtauksia, jotka huonontavat sisäilman laatua.

Huono sisäilma tuo ensimmäisenä monen mieleen huonepölyn, siitepölyn, tupakansavun, kosteuden tai homeen. Näiden ilmeisimpien tekijöiden lisäksi kodeista löytyy kuitenkin monta muuta arkista asiaa, jotka voivat heikentävät ilmanlaatua merkittävästi. Esimerkiksi kynttilänvalo, takkatuli, ruoanlaitto ja jopa puhdistusaineet voivat pilata ilmaa. Kaikki nämä vapauttavat ilmoille pienhiukkasia ja kaasuja, jotka voivat olla hengitettäessä terveydelle haitallisia.

– Likainen ilma ei ole mikä tahansa terveysriski, vaan WHO:n mukaan yksi suurimmista maailmanlaajuisista ongelmista. Pohjoismaissa on totuttu ajattelemaan, että hengitysilma on puhdasta eikä aiheuta haittoja. Valtaosa ilman epäpuhtauksille altistumisesta tapahtuu kuitenkin kotona, jossa keskiverto suomalainen viettää noin 85 prosenttia ajastaan, kertoo Blueairin operatiivinen johtaja Herman Pihlträd.

Kun hiukkasia hengittää sisään ilman mukana, ne kulkevat keuhkojen läpi verenkiertoon ja jäävät sinne. Tämä kasvattaa muun muassa astman ja keuhkosyövän riskiä. Samalla kasvaa myös todennäköisyys sydänkohtaukseen ja muihin sairauksiin, jotka eivät välttämättä aina kytkeydy suoraan ilmaan ja hengitykseen. Erityisen herkkiä epäpuhtaan ilman vaikutuksille ovat lapset, vanhukset ja hengitystiesairauksista tai sydän- ja verisuonitaudeista kärsivät ihmiset.

Sisäilman terveysvaikutukset unohtuvat monilta

Vaikka ihmisten terveystietoisuus on viime aikoina kasvanut valtavasti, vain harva tulee Pihlträdin mukaan ajatelleeksi sisäilman haitallisia vaikutuksia.

– Terveellistä elämää miettivä ihminen kiinnittää huomiota tyypillisesti syömiseen ja juomiseen. Hengitysilmaa tulee miettineeksi paljon harvemmin, vaikka ihminen kuluttaa sitä vuorokaudessa noin 15 000–20 000 litran edestä. Se sisältää epäpuhtauksia, jotka kulkeutuvat keuhkojen kautta aivoihin ja verenkiertoon, Pihlträd sanoo.

Kotikäyttöön ja työpaikoille suunniteltuihin ilmanpuhdistimiin erikoistuneen Blueairin tavoitteena on lisätä tietoa huonon hengitysilman vaikutuksista, epäpuhtauksien aiheuttajista sekä ilman puhdistamisen eduista.

– Vaikka hengitysilman laatu kävisikin ajoittain mielessä, monet ovat epävarmoja siitä, mikä ilmanlaatua oikeastaan huonontaa ja kuinka siihen voi itse vaikuttaa. Myös ilmanlaadun mittaaminen ja ilman puhdistus mielletään usein monimutkaisiksi asioiksi, mutta nyt markkinoilla alkaa onneksi olla myös helppokäyttöisiä ja edullisia kodin ilmanlaadun mittaukseen tarkoitettuja laitteita, esimerkiksi itse kehittämämme Blueair Aware.

10 piilevää sisäilman pilaajaa:

  1. Kynttilät – etenkin hajustetut – luovat syksyllä tunnelmaa, mutta niiden orgaaniset yhdisteet ja hajusteaineet heikentävät ilmanlaatua.
  2. Tupakansavu kulkeutuu sisäilmaan myös kadulta sekä naapurien parvekkeilta ja asunnoista.
  3. Suitsukkeet vapauttavat palaessaan ilmaan haitallisia orgaanisia yhdisteitä ja formaldehydiä.
  4. Liian korkea lämpötila saattaa nopeuttaa epäpuhtauksien irtoamista huonekaluista ja kodin rakenteista hengitysilmaan.
  5. Ruoanlaitto varsinkin liedellä vapauttaa ilmaan pienhiukkasia, joten liesituuletinta on syytä käyttää säännöllisesti.
  6. Huonepöly on myös hiukkasten lähde, eli näkyvä pöly on syytä siivota säännöllisesti pois.
  7. Siitepöly kantautuu sisälle tuulettaessa, mutta myös vaatteissa.
  8. Eläinten karvat ja hilse voivat aiheuttaa hengitysoireita muillekin kuin allergikoille.
  9. Kosteus edesauttaa haitallisten mikrobien kehittymistä kodin rakenteisiin.
  10. Kodin puhdistusaineet sekä vaatteiden ja huonekalujen käsittelyaineet ovat hyvällä asialla, mutta niistäkin vapautuu ilmaan ilmanlaatua heikentäviä orgaanisia yhdisteitä.

Mediayhteydet Suomessa:
blueair-pbm@bm.com

Blueair
Blueairin tuotteet parantavat sisäilman laatua kodeissa ja toimistoissa yli 50 maassa. Niiden suunnittelun etusijalla ovat laatu, energiatehokkuus ja ympäristön huomioiminen. Blueairin ilmanpuhdistimet sieppaavat huoneilmassa liikkuvat allergeenit, astman aiheuttajat, virukset, bakteerit ja muut epäpuhtaudet hiljaisesti mutta tehokkaasti. blueair.com/fi

Avainsanat:

Tilaa