Meyer etsii telakoilleen alihankkijoita Suomesta

Report this content

Meyer on kiinnostunut suomalaisen meriteollisuusklusterin osaamisesta kaikilla telakoillaan. Tänään Finpron järjestämässä tilaisuudessa noin 100 suomalaista pientä ja keskisuurta meriteollisuusyritystä esitteli Meyerin telakoiden edustajille osaamistaan.

Tilaisuuden avannut eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka on tyytyväinen, että Suomen pitkät laivanrakennusperinteet saavat jatkoa.

- Meriklusteri on Suomelle tärkeä ja samalla myös yksi kansainvälisimmistä toimialoista. Olenkin Team Finland -vienninedistämismatkoilla päässyt tukemaan juuri suomalaisen meriteollisuuden mahdollisuuksia maailmalla. Yhteistyö Meyerin kanssa on konkreettinen esimerkki siitä, miten pieni vientivetoinen maa hyötyy toimivista kauppasuhteista – suomalainen osaaminen vahvistuu ja työpaikkoja syntyy, korostaa Toivakka.

Suomessa on erikoistuttu tekemään maailman suurimpia risteilyaluksia. Näiden alusten ympärille on muodostunut pienten ja keskisuurten meriteollisuusyritysten joukko, joiden erikoisosaaminen on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Turun telakan lisäksi Meyer on kiinnostunut meriteollisuusklusterin osaamisesta myös kahdella Saksassa sijaitsevalla telakallaan, Meyer Werftillä ja Neptun Werftillä.

- Meillä on hyvät kokemukset ja pitkät suhteet monien alihankkijoidemme kanssa Suomessa, mutta olemme avoimia uusille hyville kumppanuuksille meriteollisuuden toimialalla, kertoo Ralf Sempf, Head of Purchase and Materials Management, Meyer.

Meyerillä on kolme telakkaa, joiden tilauskirjat sisältävät: kolme risteilijäalusta ja yksi autolautta Meyer Turku, seitsemän alusta Meyer Werft sekä 15 jokialusta Neptun Werft.

Suomalaista erityisosaamista

Meyer tapaa useita erilaisia alihankkijoita Turun tilaisuudessa. Meyerin määrittelyjen perusteella Finpro kutsui paikalle sellaiset alihankintayritykset, joiden tuotteille tai palveluille on aidosti kysyntää. Valitut yritykset tarjoavat esimerkiksi terästöitä, sähkölaitteita, julkisten ja teknisten tilojen turn key -toimituksia sekä hyttien kalusteita ja materiaaleja.

Meyer on saavuttanut viimeisten vuosikymmenten aikana maailmanlaajuisen maineen rakentamillaan risteilijöillä, autolautoilla sekä muilla erikoisaluksilla. Yhtiö toimii laajan alihankintaverkoston kanssa, minkä ansiosta se työllistää laajan joukon paikallisia yrityksiä. Lisäksi Meyer on suurimpia työnantajia telakkapaikkakunnillaan työllistäen niissä reilut 3 000 henkeä.

Meriteollisuus työllistää yli 20 000 henkeä

Suomen meriklusteriin kuuluu noin 2 900 yritystä, joihin sisältyvät myös kunnalliset satamanpitäjät. Meriklusteri työllistää suoraan merisektoriin liittyvissä toiminnoissa Suomessa yli 43 000 henkilöä, joista meriteollisuus työllistää yli 21 000 henkilöä. Alan yritykset ovat tuotekehityksen avulla saavuttaneet johtavan markkina-aseman useassa segmentissä.

Suomen meriteollisuusyritykset ovat muutamia isoja toimijoita lukuun ottamatta pieniä tai keskisuuria yrityksiä. Yhteistyö Finpron kanssa on auttanut näitä yrityksiä toimimaan myös kansainvälisesti kiinnostavina alan osaajina.

- Suomalaisilla yrityksillä on jo osaamista toimia ulkomailla. Esimerkiksi 15 prosenttia Ranskassa parhaillaan valmistuvasta Oasis 3 -risteilijän koneista, laitteista ja alihankinnasta on ostettu Suomesta. Hankinnan laajuus kuvastaa hienosti sitä osaamista mitä meillä täällä on näihin suuriin risteilijöihin, kuvaa meriteollisuuden johtava asiantuntija Ulla Lainio Finprosta.

Lisätietoja:

Ulla Lainio, Leading Advisor, 040 3433 357, ulla.lainio@finpro.fi

Tanja Sabell, viestintäpäällikkö, Turku Meyer, 041 4488 740 tai tanja.sabell@meyerturku.fi

Tuomas Rajala, eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin lehdistöavustaja, 050 5742 539, tuomas.rajala@formin.fi


Meyer Turku Oy
on yksi Euroopan johtavista telakkayhtiöistä, jonka omistaa Meyer Werft (70 %) ja Suomen valtion Teollisuussijoitus (30 %). Telakka Turussa työllistää 1350 henkilöä. Yhtiö on erikoistunut risteilijöiden, automatkustaja-alusten sekä erityisalusten rakentamiseen. Meyer Turun tytäryhtiöitä ovat Piikkio Works Oy, joka rakentaa hyttejä, Shipbuilding Completion Oy, joka on erikoistunut risteily- ja matkustajalaivojen julkisten tilojen kokonaistoimituksiin ja ENGn’D Oy, joka on laiva- ja offshore suunnittelupalveluita tarjoava yritys. 
 
Finpro auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälistymään, hankkii Suomeen lisää ulkomaisia investointeja ja kasvattaa ulkomaisten matkailijoiden virtaa Suomeen. Tehtävämme on tuoda kasvua Suomeen. Finprossa työskentelee yli 200 asiantuntijaa yli 57 toimipisteessä 40 eri maassa. Finpro hallinnoi merkittäviä kansallisia hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland, Future Learning Finland ja FinlandCare. Finpron muodostavat Export Finland, Visit Finland ja Invest in Finland. Olemme julkinen toimija ja osa Team Finland -verkostoa. www.finpro.fi

Avainsanat:

Tilaa