Perun jättiläissatama on vain jäävuoren huippu

Report this content

Latinalaisen Amerikan taloudet investoivat voimakkaasti satamiin ja lentokenttiin, arvioiden mukaan jopa 60 miljardia dollaria. Yksi Etelä-Amerikan massiivisimmasta hankkeista on APM Terminalsin sataman modernisointiprojekti Perussa. Sen toimitusjohtajan mukaan suomalaiselle teknologialle ja osaamiselle olisi paljon kysyntää projektissa ja laajemmin mantereella.

Infrastruktuuriala on yksi isoimmista kasvusektoreista Latinalaisessa Amerikassa. Finpron mukaan alalla suunnitellaan noin 60 miljardin dollarin investointeja: satamiin investoidaan arvion mukaan 48 miljardia dollaria ja lentokenttiin 9 miljardia dollaria.

– Maiden infrastruktuuri ei ole riittävä, ja nyt talouden kasvaessa 3–6 prosentin vuosivauhdilla siihen investoidaan, kertoo Heidi Virta, Finpron Andien alueen vientikeskuksen vetäjä.

Latinalaisen Amerikan maat ovat tottuneet ostamaan korkeatasoista kansainvälistä teknologiaa.

– Mailla on tarve laadukkaille teknologisille tuotteille, koska suurimmassa osassa maita ei ole vielä infrastruktuurin valmistamiseen tarvittavaa teknologiaa, lisää Virta.

Satamia ja lentokenttiä kasvavan talouden tarpeisiin

Perussa laajennetaan parhaillaan yhtä Etelä-Amerikan suurinta satamaa. APM Terminals Callaon toimitusjohtajan Henrik Kristensenin mukaan satama on täysin modernisointi vuoteen 2022 mennessä, ja siihen investoidaan jopa 750 miljoonaa dollaria.

– Olemme muuttaneet sataman infrastruktuuria ja tehneet satamasta syvemmän, modernisoineet portteja, turvallisuusteknologiaa ja toimistoja. Tarvitsemme modernia teknologiaa ja ostamme paljon uusia välineitä, kuten esimerkiksi nostureita. Meillä ei ole vielä suomalaisia toimittajia, mutta uskon että meillä olisi heille paljon mahdollisuuksia, Kristensen kertoo.

Satama ei ole ainutlaatuinen hanke Latinalaisessa Amerikassa, vaan pikemminkin jäävuoren huippu.

– Vastaavia infrastruktuurihankkeita on satoja. Toinen konkreettinen jättiurakka on Chilen Santiagon kansainvälinen lentokenttä, johon ollaan investoimassa 500 miljoonaa dollaria. Tarjouskilpailu alkaa tänä vuonna, ja ensimmäiset uudistamistyöt alkavat 2017, sanoo Matti Landin, Finpron Latinalaisen Amerikan aluejohtaja.

Bisnes onnistuu helposti Perussakin

EU:lla on vapaakauppasopimukset Etelä-Amerikassa Meksikon, Chilen ja Perun kanssa. Kolumbian kanssa sopimus on tulossa voimaan tänä vuonna.

– Suomalaisyritysten on suhteellisen helppo käydä kauppaa näissä maissa. Esimerkiksi Brasiliassa on enemmän kaupan esteitä kuten tuontitulleja, mikä voi vaikeuttaa bisnestä. Maailmanpankin tämän vuoden ”Liiketoiminnan helppous” -julkaisun mukaan Etelä-Amerikan vapaakauppamaissa on helpompi tehdä bisnestä kuin vaikkapa Puolassa tai Luxemburgissa, Virta kertoo.

– Menestyäkseen suomalaisyritysten pitää olla paikan päällä, valita hyvä paikallinen kumppani, tehdä hyvin myyntityö ja myynnin jälkeen laitteiden huoltotyö – toisin sanoen koko ketju. Finprossa pystymme paikallistoimistojen avulla edistämään suomalaisyritysten kauppaa Latinalaiseen Amerikkaan, jatkaa Virta.

Lisätietoja:
Heidi Virta, vientikeskuksen vetäjä, Andien alue, Finpro, heidi.virta@finpro.fi +51 95136 7764
Matti Landin, aluejohtaja, Latinalainen Amerikka, Finpro, matti.landin@finpro.fi +358 20 4695 816
Outi Torniainen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Finpro, outi.torniainen@finpro.fi +358 40 5121 375
Henrik Kristensen, toimitusjohtaja, APM Terminals Callao, henrik.kristensen@apmterminals.com

+51 1 200 8802

Finpro
Finpro on kansallinen suomalaisyritysten vientiä ja kansainvälistymistä edistävä ja ulkomaisia investointeja Suomeen hankkiva organisaatio. Finpro edistää asiakkaidensa kansainvälistä kasvua ja menestystä auttamalla niitä olemaan oikeilla markkinoilla oikeaan aikaan kilpailukykyisillä tuotteilla, palveluilla ja konsepteilla.

Finpro verkostoituu asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa hyödyksi paikallisesti ja kansainvälisesti. 400 asiantuntijaamme työskentelee 69 toimipisteessä lähes 50 eri maassa. Yrityksille tehtävien toimeksiantojen lisäksi Finpro hallinnoi merkittäviä kansainvälisiä hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland ja Future Learning Finland. www.finpro.fi

Avainsanat:

Tilaa