Playstation 4 perjantaina Gigantin myymälöihin

Report this content

Uusi Playstation 4 tulee perjantaina myyntiin. Gigantti tuo suurimman osan Playstation 4:sta myyntiin vasta julkaisupäivänä Gigantti-myymälöihin. Playstation 3 säilyttää paikkansa kokoperheen konsolina, sillä Playstation 4:n pelitarjonta keskittyy alkuvaiheessa aikuisten peleihin.

”On hyvin todennäköistä, että Playstation 4 myydään loppuun nopeasti julkaisun jälkeen. Kannattaa tulla 29. päivä hyvissä ajoin myymälään, koska ensiksi liikkeeseen saapuvilla on suurimmat mahdollisuudet saada laite ensimmäisten joukossa Suomessa,” kertoo Gigantin tietokone- ja pelimyynnistä vastaava Jarno Sainio.

”Tuomme suurimman osan Playstation 4 -konsoleista myyntiin vasta julkaisupäivänä Gigantti-myymälöihin, emmekä ole myyneet kiintiötämme jo ennakkovarauksilla loppuun etukäteen. Laitteita tulee myyntiin kaikkiin myymälöihimme. Määrät on suhteutettu myymälöiden kokoon, eli Gigantti Megastoreissa niitä on varattu myyntiin eniten”, hän jatkaa.

Myös seuraava erä himoittuja konsoleita tulee ennakkomyyntiin 29.11.

”Aloitamme 29. marraskuuta myös seuraavan Suomeen saapuvan erän myynnin, jotta mahdollisimman moni perjantaina paikalle tullut asiakas saisi omansa vielä jouluksi. Tämä seuraava erä saadaan Suomeen perjantaina 13.12, kun julkaistaan Playstation 4 ja Killzone-pelin paketti.”

Aiemmin julkaistut konsolit säilyttävät suosionsa joulumyynnissä

Aiemmin julkaistut konsolit, kuten Playstation 3, Nintendo Wii ja Xbox, ovat suosittuja joululahjoja tänäkin jouluna, sillä niiden pelitarjonta on kattavampi.

”Playstation 4:n pelitarjonta on alkuvaiheessa hyvin rajoitettu ja keskittyy enemmän K18- ja K16- peleihin, joten se on vanhemmille pelaajille. Aiemmin julkaistuilla alustoilla pelitarjonta kattaa pelit kaikenlaisille ja kaikenikäisille pelaajille”, kertoo Sainio.

Vuosi 2013 on ollut poikkeuksellisen vilkas huippupelien julkaisuvuosi. Tänä vuonna on julkaistu esimerkiksi Grand Theft Auto 5, Call of Duty: Ghosts sekä NHL 14. Jouluksi on vielä tulossa Gran Turismo 6 sekä Singstar: SuomiHelmet, joka on saatavilla vain Playstation 3:lle.

”Nämä pelit ovat varmasti monen lahjalistan kärjessä ja niitä ei ole vielä saatavilla Playstation 4:lle.Omasta mielestäni huikeimmat uutuudet kokoperheen peleistä ovat Disney Infinity ja Skylanders. Näitä pelejä pelataan oikeilla lelufiguureilla konsoliin yhdistettävän pelialustan päällä."

Aiemmin julkaistujen pelien hinta-laatusuhde on myös houkuttelevampi. Myös aiemmin julkaistut konsolit ovat huomattavasti halvempia.

”Hintaero esimerkiksi halvimman Playstation 3:n ja Playstation 4:n välillä tulee olemaan noin 300 euroa”, Sainio arvioi.

Giganttimyymälöissä on Suomen kodintekniikkaliikkeiden kattavin pelikonsolivalikoima: Playstation 4, Playstation 3 (12GB, 500GB), Xbox 360 (4GB, 250GB), Nintendo 3DS, 3DS XL, 2DS ja Wii mini sekä Wii U. Kaikille konsoleille on saatavilla suosituimmat peliuutuudet ja -klassikot. Myös PC-pelaajille on tarjolla kunnon pelinäppäimistöt, -hiiret ja -kuulokeratkaisut. Laaja valikoima PC-pelejä on suoraan ostettavissa ja ladattavissa osoitteesta www.gigantti.fi/download.

Lisätietoja:

myyntipäällikkö Jarno Sainio, puh. 0400 612 464, jarno.sainio@gigantti.fi

Gigantti Oy Ab on Suomessa toimiva kodinkoneketju, jolla on 41 myymälää ja noin 1000 työntekijää. Yhtiön liikevaihto viime tilikautena oli 441 miljoonaa euroa. Myymälöiden lisäksi Gigantti myy tuotteitaan verkkokaupassaan www.gigantti.fi sekä puhelimitse. Gigantti on osa norjalaista Elkjøp-konsernia, jonka omistaa englantilainen DSG international plc. Lisätietoja www.gigantti.fi.

Avainsanat:

Tilaa