Pohjois-Euroopan suurin taloushallinnon tarjoaja on nyt Accountor

Report this content

Accountor tunnettiin Suomessa aiemmin nimellä Pretax. Suomalainen taloushallintoalan yritys on kasvanut ja kansainvälistynyt erittäin nopeasti ja tehnyt lähes 100 yrityskauppaa tällä vuosituhannella. Vappupäivästä alkaen yritys yhtenäistää nimensä kaikissa seitsemässä toimintamaassaan.

”Kasvun myötä asiantuntijoidemme määrä on noussut alle viidestäkymmenestä yli kahteen tuhanteen. Aiemmin meillä oli useita maakohtaisia brändejä: Pretax Suomessa, Ökonor Norjassa ja Konsu Venäjällä. Uudistuksen myötä kaikki Accountor-maat ja -toimistot toimivat yhteisten tunnusten alla”, Accountorin toimitusjohtaja Asko Schrey kertoo.

Accountor on alalla suuri toimija, joka toimii kuitenkin paikallisesti ja tarjoaa kaikille asiakkailleen henkilökohtaista palvelua. Suomessa Accountor on markkinajohtaja, jolla on toimistot kaikkiaan 30 paikkakunnalla.

”Brändin kehittämiseen liittyy paljon muutakin kuin nimen muutos: Työskentelemme entistä tiiviimmin koko henkilökunnan kanssa tuottaaksemme hienoja asiakaskokemuksia. Tässä onnistuminen edellyttää mittavaa kommunikaatiota, koulutusta ja järjestelmäkehitystä. Tuomme jatkossa entistä selvemmin esille sen, että teemme yhteistyötä ihmisten kanssa. Silloin inhimilliset tunteet vaikuttavat ratkaisevasti kokemuksiin”, Schrey sanoo.

Suomalaisyritykset sähköisen taloushallinnon edelläkävijöitä

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna Suomi on taloushallinnon sähköistymisen kärkimaa. Suomalaisyritykset vaihtavat vauhdilla kohti sähköisiä taloushallinnon järjestelmiä, ja kehityksen myötä taloushallintoalan yrityksen pitää pystyä tarjoamaan asiakkailleen reaaliaikaisen taloustiedon lisäksi myös taloudellista neuvonantoa.

”Taloushallintoala on suuressa murroksessa, mutta yritykset havaitsevat muutoksen eri aikaan. Uuden aikakauden sähköinen taloushallinto on kuitenkin niin paljon vanhaa tapaa parempi, ettei kukaan siihen siirtynyt vaihtaisi takaisin”, Schrey kertoo.

Accountor toi samanaikaisesti brändiuudistuksen kanssa asiakkaidensa saataville uuden sähköisen taloushallintopalvelun Accountor Onlinen. Se poistaa paperit ja tekee taloushallinnosta reaaliaikaisen, tehostaa oleellisesti asiakkaiden toimintaa, parantaa käytössä olevan tiedon tasoa ja valjastaa Accountorin henkilöstön osaamisen asiakkaan käyttöön.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Asko Schrey, asko.schrey@accountor.fi, +358 40 500 1655, www.accountor.fi

Accountor – asiantuntija lähellä sinua. Accountor on Pohjois-Euroopan johtava talous- ja palkkahallintopalvelujen osaaja, joka palvelee yli 30 000 asiakasyritystään yli 2000 asiantuntijan voimin seitsemässä eri maassa. Suomessa Accountorilla on tuhat talousalan osaajaa ja liki 30 erikokoista toimistoa ympäri maan – toimimme paikallisesti siellä, missä asiakkaammekin ovat. Accountor on suomalainen Avainlippu-yritys.


Avainsanat:

Tilaa