Pohjoisranta on paras pohjoismainen viestintätoimisto

Report this content

Maineenhallintaan ja viestintään keskittynyt liikkeenjohdon konsulttitoimisto Pohjoisranta Burson-Marsteller on valittu vuoden 2012 parhaaksi pohjoismaiseksi viestintätoimistoksi. Valinnan teki viestinnän ja PR:n arvostettu ammattijulkaisu The Holmes Report.

Pohjoisrannan menestystekijänä pidettiin sitä, että toimisto ei markkinoi yksittäisiä tuotteita tai palveluita, vaan kokonaista prosessia, joka koostuu analyysista, strategiasta ja toimenpiteistä.

”Tällainen lähestymistapa rohkaisee asiakasyrityksiä suhtautumaan pitkäjänteisesti viestintään ja maineen rakentamiseen”, valinnan perusteissa sanotaan.

”Valinta Pohjoismaiden parhaaksi toimistoksi on suuri tunnustus meille ja koko suomalaiselle viestintätoimistokentälle. Tekemämme pioneerityö maineenhallinnan ja strategisen viestinnän parissa on nyt huomattu myös kansainvälisesti. Tunnustuksen ainutlaatuisuutta korostaa se, että meitä ennen yksikään suomalainen toimisto ei ole saanut Pohjoismaiden parhaan titteliä”, iloitsee Pohjoisranta Burson-Marstellerin toimitusjohtaja Heikki Paija.

Pohjoisranta valittiin vuonna 2010 Taloustutkimuksen tutkimuksessa Suomen parhaaksi viestintätoimistoksi. Tässä viestintätoimistojen imagotutkimuksessa Pohjoisrannan vahvuuksina pidettiin mm. asiakkaan arvomaailman ja liiketoiminnan ymmärtämistä, kykyä kuunnella asiakasta, konsultointia, talous- ja kriisiviestintää sekä strategista suunnittelua.

Yli 40 viestinnän ammattilaista työllistävä Pohjoisranta on perustettu vuonna 1995. Perustamisestaan lähtien toimisto on erikoistunut asiakasyritysten maineen rakentamiseen ja suojelemiseen. Pohjoisranta tutkii vuosittain sadan suurimman suomalaisen pörssiyhtiön maineen. Pohjoisrannan asiakkaita ovat muun muassa Metso, Stora Enso, Fonecta ja Liikennevirasto.

Vuodesta 2006 Pohjoisranta on ollut globaalin viestintätoimistoketju Burson-Marstellerin edustaja Suomessa. Tammikuussa 2012 ketju osti Pohjoisrannan osake-enemmistön.
Holmes Reportia julkaiseva The Holmes Group on keskittynyt viestinnän ja PR:n merkityksen mittaamiseen, osoittamiseen ja kehittämiseen. Holmes Reportin lisäksi se tuottaa mm. tutkimuksia viestinnän tehosta. Omien alueidensa parhaat viestintätoimistot palkitaan toukokuussa Brysselissä. www.holmesreport.com.

Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Jouni Heinonen, 040 500 0548, jouni.heinonen@pohjoisranta.fi

Pohjoisranta Burson-Marsteller
Pohjoisranta Burson-Marsteller on maineenhallintaan ja viestintään erikoistunut liikkeenjohdon konsulttitoimisto. Yrityksen palveluihin kuuluvat maineenhallinnan ja viestinnän konsultointi, tutkimus ja analysointi, operatiiviset viestintäpalvelut sekä viestinnän ulkoistusratkaisut. Yrityksen palveluksessa työskentelee yli 40 henkilöä. Pohjoisranta on osa globaalia Burson-Marsteller-viestintätoimistoketjua. Burson-Marstellerin verkosto kattaa 108 maata. Lisää tietoa www.pohjoisranta.fi, www.bm.com.

Avainsanat:

Tilaa