Punkkirokote suojaa aivokuumeelta

Report this content

Punkit ovat ikäviä kesähelteiden seuralaisia, jotka ovat liikkeellä aina huhtikuusta lokakuuhun. Ne yleistyvät ja leviävät Suomessa koko ajan pohjoisemmaksi. Pusikoissa ja heinikoissa viihtyvät punkit levittävät kahta tautia: borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Viime kesänä puutiaisaivokuumeeseen sairastui Suomessa 60 henkilöä ja borrelioositapauksia tilastoitiin yhteensä 1 600.

Punkki tulee aina poistaa mahdollisimman nopeasti siihen tarkoitetuilla punkkipinseteillä. Punkki imee ihmisestä tai kotieläimestä verta useita tunteja, joten se tuskin jää huomaamatta. Rokotukset ovat paras suoja punkkien levittämää aivokuumetta vastaan. Vaikka punkkirokotus olisi jäänyt ottamatta, puremaa ei kannata pelätä, sillä suuri osa punkeista ei kanna mitään tautia.

- Punkkirokote alkaa vaikuttaa noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä pistoksesta. Rokote koostuu kolmen pistoksen sarjasta. Pureman tunnistaminen ja oikea-aikainen hoitaminen on joka tapauksessa ensiarvoisen tärkeää, sillä rokote ei suojaa toiselta punkkien levittämältä taudilta eli borrelioosilta, kertoo yleislääkäri Minna Mikkola Terveystalo Leppävaarasta.

Borrelioosi puolestaan paranee antibiooteilla, kunhan purema hoidetaan heti alkuvaiheessa. Kaikkia punkinpuremia ei tarvitse hoitaa lääkekuurilla, mutta jos ihoon syntyy rengasmaista ihottumaa, joka alkaa laajeta, on aika lähteä lääkäriin. Hoitamattomana borrelioosi jatkuu ja muuttaa muotoaan. Taudin myöhäisvaihe ilmenee eri tavoilla, kuten esimerkiksi nivel- ja hermokipuina.

- Mitä pikemmin punkin löytää ja poistaa, sen pienempi todennäköisyys on, että punkki ehtii tartuttamaan tauteja, Mikkola painottaa.

Suojaudu punkeilta:

  • Keskustele lääkärisi kanssa punkkirokotteesta
  • Tutki lemmikkieläimesi päivittäin
  • Älä päästä lemmikkieläimiä sänkyysi
  • Pidä punkkipinsetit mukana kesäreissuilla
  • Käytä maastossa kumisaappaita
  • Pukeudu maastossa pitkälahkeisiin housuihin. Vaaleista vaatteista punkin erottaa helpommin.

Lisätietoja:
Jenni Rantanen, viestintäpäällikkö, Terveystalo, p. 050 386 4381, jenni.rantanen@terveystalo.com

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti noin 6000 terveydenhuollon ammattilaista. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa