Rokotuksista tulee huolehtia hyvissä ajoin ennen matkaa

Report this content

Kesäloma lähenee ja matkakuume nousee. Matkustajan tulee pitää terveydestään huolta myös lomaillessa. Erityisesti eksoottisiin maihin matkustavan on hyvä keskustella lääkärin kanssa vähintään kuukautta ennen matkalle lähtöä ja selvittää tarvittavat rokotukset sekä niiden voimassaolo. Jos matkustaa maahan, jossa on riski sairastua malariaan, malarianestolääkitys on aloitettava jo ennen matkalle lähtöä.

Tapaturmien ja perussairauksien pahenemisen lisäksi matkailijoiden yleisimpiä sairauksia ovat ripuli ja nuhakuume. Keskimäärin noin puolet matkailijoista sairastuu ripuliin jossain vaiheessa matkaansa. Riski riippuu kohteesta: Intiassa riski on suurin ja kohtalaisen suuren riskin alueita ovat monet Kaakkois-Aasian, Afrikan ja Väli- sekä Etelä-Amerikan maat.

Suuri osa turistiripuleista johtuu kolibakteerista. Hyvä käsihygienia ja ruokien valinta ovat tärkeitä ripulitautien ehkäisyssä. Koleraa ja lavantautia vastaan on olemassa rokotteet. Kolerarokotus antaa hiukan suojaa myös kolibakteerin aiheuttamalta tartunnalta, kertoo yleislääkäri Minna Mikkola Terveystalo Leppävaarasta.

Toinen tavallinen matkailijan tauti on nuhakuume eli flunssa. Ainakin seniori-ikäisten kannattaisi muiden matkustajille suositeltavien rokotteiden lisäksi ottaa kausi-influenssarokote. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen aktiivisia rokotuttamaan itseään.

– Rokotteita ei suositella otettavaksi vain varmuuden vuoksi, vaan sen mukaan, esiintyykö tiettyjä sairauksia matkakohteissa. Rokotetarve kannattaa selvittää sitä aiemmin, mitä eksoottisempi kohde kyseessä, Mikkola toteaa.

Vaarallisimpia matkailijoiden sairauksia ovat tietyissä Afrikan ja Etelä-Amerikan maissa esiintyvä keltakuume sekä runsaasti muun muassa Intiassa esiintyvä lavantauti. Vakavia matkailijoiden sairauksia ovat lisäksi Japanin aivokuume, meningokokkibakteerin aiheuttama aivokalvontulehdus, polio, jäykkäkouristus ja kurkkumätä. Kaikkia edellä mainittuja sairauksia varten on olemassa rokotteet. Polio- jäykkäkouristus ja kurkkumätärokotteet kuuluvat perusrokotuksiin, jotka pitää muistaa uusia, sillä ne vanhenevat kymmenessä vuodessa.

Matkailijan muistilista:

  • Tarkista polio-, jäykkäkouristus- ja kurkkumätä- ja tuhkarokkorokotteiden voimassaolo
  • A-hepatiittirokote on yksi paljon matkustelevien perusrokotteista. A-hepatiitin voi saada mistä tahansa saastuneesta elintarvikkeesta myös Euroopassa.
  • A-hepatiittirokotteeseen yhdistetään usein B-hepatiittirokote. B-hepatiitti tarttuu verikontaktissa kuten steriloimattomista neuloista sekä suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä.
  • Keskustele hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä rokotuksista lääkärisi kanssa

Lisätietoja:
Jenni Rantanen, viestintäpäällikkö, Terveystalo, p. 050 386 4381, jenni.rantanen@terveystalo.com

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti noin 6000 terveydenhuollon ammattilaista. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa